Kiinan presidentti Xi Jinping, Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un seurasivat keskiiviikkona sotilasparaatia yhdessä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JADE GAO

Pekingin kuvat hämäävät: asiantuntijan mukaan Kiina ei johda uutta koalitiota

Yhdysvallat ei ole menettänyt liittolaistaan Kiinalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän ja Intian johtajien osallistuminen Kiinassa aikaisemmin tällä viikolla järjestettyyn Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokoukseen on herättänyt kansainvälistä huomiota. Venäjän Vladimir Putinin ja Kiinan Xi Jinpingin eliniän pidennystä käsittelevä keskustelu ylitti uutiskynnyksen, mutta Putinin ja Intian pääministeri Narendra Modin vierailulla on nähty myös laajempia geopoliittisia merkityksiä.

Kiinan ja Venäjän suhteet ovat tiivistyneet yli kolme vuotta kestäneen Ukrainan sodan aikana, kun taas Modin vierailu oli tämän ensimmäinen käynti Kiinassa seitsemään vuoteen. Kiinan ja Intian välejä ovat jo pitkään rasittaneet Tiibetin ylängön tuntumassa sijaitsevista alueista käyty rajakiista, mutta viime aikoina Intian suhteet Yhdysvaltoihin ovat viilentyneet merkittävästi. Yhdysvallat asetti Intialle kesällä 25 prosentin rangaistustullit sen takia, että maa ostaa alennettuun hintaan venäläistä raakaöljyä. Intian tullitaso nousi lisätullien myötä 50 prosenttiin.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kommentoi perjantaina Kiinan, Intian ja Venäjän johtajien tapaamista.

– Näyttää siltä, ​​että olemme menettäneet Intian ja Venäjän syvimmälle ja pimeimmälle Kiinalle. Toivon heille pitkää ja menestyksekästä tulevaisuutta yhdessä, Trump kirjoitti sarkastiseen sävyyn Truth Social-viestipalvelussa.

Trump oli jo aikaisemmin kommentoinut Putinin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-Unin osallistumista huippukokousta seuranneeseen sotilasparaatiin Pekingissä.

– Välittäkää lämpimät terveiseni Vladimir Putinille ja Kim Jong-unille, kun te juonitelette Yhdysvaltoja vastaan, Trump kirjoitti Kiinan Xille omistetussa viestissä.

Kansainvälisen politiikan arvostettu analyytikko Ian Bremmer pitää kuitenkin Trumpin puheita liioitteluna. Yhdysvallat ei ole menettänyt Intiaa Kiinalle, eikä Xi Jinping onnistuneista tapaamisista huolimatta ole johtamassa uutta kansainvälistä koalitiota. Venäjän Yhdysvallat menetti Trumpin luulosta huolimatta jo vuosikymmeniä sitten, Bremmer toteaa.

– Yhdysvaltojen ja Intian suhde on hyvin jännittynyt, eikä tämä viesti helpota tilannetta. Intia pysyy kuitenkin Kiinan geopoliittisena vastustajana alueella, Bremmer kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Linkedin-julkaisussaan Bremmer jatkaa johtajien tapaamisten puimista.

– Älkaa antako kuvien Xi Jinpingistä Vladimir Putinin ja Kim Jong-unin rinnalla hämätä: hän ei ole johtamassa uutta maailmanjärjestystä lähitulevaisuudessa, Bremmer kirjoittaa.

Xi aikoo kuitenkin ottaa kaiken irti maailmanpolitiikassa syntyneestä johtajuuden tyhjiöstä, analyytikko jatkaa.

– Hän on ehdottomasti vahvemmassa strategisessa asemassa nyt kuin ennen Trumpin presidenttiyttä. Ja ennen sitä kuin Trump haastoi hänet tulleista… ja antoi periksi.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)