Pehmytkudosreuma (FM) on oireyhtymä, jonka keskeisiä oireita ovat laaja-alainen kipu, jäykkyys ja väsymys. Useissa maissa tehtyjen selvitysten perusteella laaja-alaista kipua esiintyy 7-13 prosentilla väestöstä, ja näistä noin puolet kärsii pehmytkudosreumasta.
Pehmytkudosreuman syistä, syntymekanismeista ja riskitekijöistä on edelleen vain viitteellistä tietoa. Sairauden vaikutuksesta työkykyyn ei Suomessa ole tutkittua tietoa, ja sen vaikutuksesta kuolleisuuteen on ristiriitaisia tuloksia.
Ritva Markkula selvitti väitöstutkimuksessaan pehmytkudosreuman taustatekijöitä sekä sairauden vaikutusta työkykyyn ja kuolleisuuteen suomalaisessa väestössä.
Tutkimukseen osallistuneista 10 608 kaksosesta seulottiin FM-oireiset vuonna 1990 tehdyn kyselytutkimuksen perusteella. Sekä miehistä että naisista 13 prosenttia luokiteltiin FM-oireisiksi. Jonkin verran fibromyalgian oireita raportoi 32 prosenttia vastanneista, ja loput olivat oireettomia.
Perintötekijöiden osuutta analysoitiin vertaamalla identtisten ja epäidenttisten kaksosten sijoittumista näihin kolmeen oireluokkaan; tulosten perusteella perimä selitti 46-51 prosenttia oireluokituksesta.
– Itsenäisiksi fibromyalgian riskitekijöiksi osoittautuivat päänsärky sekä selkä- ja niskakipu. Riskitekijöitä olivat myös ylipaino ja uniongelmat, mutta perintötekijät olivat tässä mahdollisesti sekoittavina tekijöinä, Markkula toteaa.
Fibromyalgiaoireiden vaikutusta työkykyyn Markkula tarkasteli hyödyntämällä kaksosrekisterin lisäksi Eläketurvakeskuksen ja Kelan rekisteritietoja.
Työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneiden osuus oli 14 vuoden seurannan aikana oireettomien luokassa 7 prosenttia, vähäoireisten 11 prosenttia, ja FM-oireisten luokassa 26 prosenttia.
– FM-oireilla näyttää olevan merkittävä työkykyä alentava vaikutus. Tarvitaan jatkotutkimusta, jotta löydettäisiin keinoja fibromyalgian ehkäisemiseksi, Markkula sanoo väitöstiedotteessaan.
LL Ritva Markkula väitöskirja Fibromyalgia: Background factors and impact on mortality and ability to work tarkastetaan lauantaina 6. syyskuuta Helsingin yliopistossa.





