Palvelusetelien käyttö lisääntynyt kunnissa

Kolme neljästä Manner-Suomen kunnasta tarjoaa kuntalaisille palveluseteleitä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lasten päivähoidon kuntapalvelujen hankintaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntaliiton kyselyn mukaan palveluseteleiden, joilla kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakas voi hankkia palveluita yksityisiltä yrityksiltä ja kolmannelta sektorilta, käyttö on lisääntynyt tasaisesti sekä sosiaali- että terveydenhuollossa ja päivähoidossa vuoden 2012 vastaavaan kyselyyn verrattuna.

Selvityksen mukaan palveluseteleitä käyttäviä kuntia ja yhteistoiminta-alueita oli yhteensä 123, joista kuntia oli 97 ja yhteistoiminta-alueita 26. Käyttöönottoa suunnittelee 72 kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta.

Kyselyyn vastanneilla kunnilla ja yhteistoiminta-alueilla on käytössä yhteensä 438 erilaista palveluseteliä. Yhdessä kunnassa eri palveluseteleitä on käytössä eri palvelujen hankkimiseen enimmillään 14.

Lukumääräisesti eniten palveluseteleitä käytetään sosiaalipalveluissa, joissa oli käytössä 300 eri palveluseteliä. Vuonna 2012 sosiaalipalveluissa palveluseteleitä oli tarjolla 212. Kyselyn vastaajat myös kertoivat käyttävänsä sosiaalipalveluiden palveluseteleihin huomattavasti enemmän rahaa kuin terveydenhuollon palveluseteleihin.

Sosiaalipalveluissa yleisin palvelusetelin käyttöalue oli kotipalvelu. Seuraavaksi eniten palveluseteliä käytettiin omaishoitajan vapaan aikaisissa palveluissa, kotipalveluiden tukipalveluissa ja sosiaalihuoltolain mukaisessa tehostetussa palveluasumisessa.

Terveyspalveluissa oli vastanneissa kunnissa ja yhteistoiminta-alueilla käytössä yhteensä 105 palveluseteliä. Vuonna 2012 niitä oli 75.

Perusterveydenhuollossa palvelusetelin laajin käyttöalue on kotisairaanhoidon palvelut. Suun terveydenhuollossa niitä käytetään pääsääntöisesti hammaslääkärin vastaanottotoimintaan. Erikoissairaanhoidossa palvelusetelin yleisimmät käyttöalueet ovat vastaanottotoiminta sekä leikkaukset ja muut toimenpiteet.

Lasten päivähoidossa vastaajilla oli käytössä 33 palveluseteliä, joista valtaosa päiväkotihoitoon.

Palveluseteli edustaa pientä osaa kokonaiskustannuksista

Palvelusetelin käyttö edustaa pientä osaa kuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaiskustannuksista. Vuonna 2013 Manner-Suomen kuntien nettokustannukset sosiaali- ja terveydenhuollossa yhteensä olivat 17 miljardia euroa, josta terveydenhuollon kustannukset 10 miljardia ja sosiaalitoimen 7 miljardia euroa.

Vastanneet kunnat ja yhteistoiminta-alueet ilmoittivat käyttäneensä vuonna 2014 esimerkiksi tehostetun palveluasumisen palveluseteleihin yhteensä 36 miljoonaa euroa ja kotipalvelun palveluseteleihin 9,6 miljoonaa euroa.

Perusterveydenhuollon puolella vastaajat ilmoittivat käyttäneensä viime vuonna suun terveydenhuollon palvelujen palveluseteleihin 1,6 miljoonaa euroa ja kotisairaanhoidon palveluseteleihin 200 000 euroa. Päivähoitotoiminnan palveluseteleihin ne ilmoittivat käyttäneensä 35,5 miljoonaa euroa.

Vuoden 2015 talousarviossa kunnat ja yhteistoiminta-alueet ilmoittivat varanneensa edellisvuotta enemmän rahaa palveluseteleillä hankittaviin sosiaalipalveluihin sekä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkärin vastaanottotoimintaan.

Noin kolmasosa palveluseteliä käyttävistä vastaajista ilmoitti tekevänsä asiakastyytyväisyyskyselyjä palveluseteliasiakkaille. Kuntaliiton kyselyyn vastanneiden kuntien mukaan asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä palvelusetelien käyttöön.

Kuntaliitto lähetti toukokuussa kaikille Manner-Suomen kunnille ja yhteistoiminta-alueille kyselyn, joka koski palvelusetelin käytön laajuutta sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa sekä lasten päivähoidossa. Kyselyyn vastasi yhteensä 167 kuntaa ja yhteistoiminta-aluetta. Vastaukset kertovat palvelusetelien käyttötavoista 230 kunnan osalta, ja tulokset kattavat 89 prosenttia Manner-Suomen väestöstä.

Poimintoja videosisällöistämme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)