Verkkouutiset

Propagandaa Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP Natalia Kolesnikova

Pakkovärvättyjen raivo repesi videolla – ”valehtelivat päin naamaa”

Monet sotilaat kokevat saavansa liian vähän koulutusta ja huonoja varusteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän Tomskin alueella mobilisoidut sotilaat ovat julkaisseet sosiaalisessa mediassa videon (jutun alla), joka näyttää sotilaiden valittavan vihaiseen sävyyn, kuinka heille valehdeltiin heistä muodostettavan yksikön sijoituspaikasta ja tehtävistä.

Muun muassa venäläismedia Baza on jakanut videon Twitterissä.

WarTranslated-sivuston englanniksi kääntämällä videolla esiintyvä sotilas kertoo, että he ovat olleet koulutuskeskuksessa 26. lokakuuta lähtien pakkovärväyksen jälkeen.

– Meidän v…n upseerimme valehtelivat meille päin naamaa, että kuuluisimme aluepuolustusjoukkoihin. Eversti ilmestyi äsken paikalle ja sanoi, että hän ei ole kuullut tällaisesta aiemmin, sotilas sanoo vihaisesti kiroillen.

Aiemmin ilmoitetun sijaan miehet lähetetään Ukrainan rintamalle etulinjaan normaalina hyökkäystehtäviä suorittavana jalkaväkiyksikkönä.

– Meille ilmoitettiin asiasta vasta nyt. Emme ole edes nähneet rynnäkkökivääreitä, sotilas jatkaa ryöpytystään.

– Menimme tänään harjoituskentälle harjoittelemaan käsikranaattien heittämistä. He sanoivat, että ”kranaatteja ei ole”. Me emme saaneet edes bussikyytiä takaisin ja kävelimme 10 kilometrin pituisen matkan. Miten h……..ä meidän pitää mennä taistelukentälle näiden upseereiden kanssa. He hylkäävät meidät saman tien ukrainalaisten armoille.

Verkkouutiset kertoi aiemmin Moskovan alueella mobilisoitujen tuohtuneiden venäläissotilaiden ja upseerin välisestä väkivaltaiseksi yltyneestä välikohtauksesta, jossa kovaan ääneen solvauksia lateleva sotilas menetti hermonsa ja löi upseeria nyrkillä rintaan.

Hermonsa menettänyt sotilas kertoi joukon olevan tyytymätön heille annettuun koulutukseen ja varusteisiin. Hän syytti upseeria siitä, että heille ei ole järjestetty tarpeeksi muun muassa ampumaharjoituksia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)