Uuden, myöhemmin yleisölle avautuvan reitin tavoitteena on palvella vientiyritysten, yliopistojen, tutkimuksen, työssäkäyvien, vapaa-ajan matkailun ja kulttuurimatkailun tarpeita pohjoisilla alueilla sekä tarjota nopea yhteys eri toimijoiden kuten median ja matkatoimistojen tarpeisiin.
Vapaa-ajan matkailussa on molemminpuolisia ja ympärivuotisia mahdollisuuksia Suomen ja Norjan välillä. Tromssassa oululaisia kiinnostavat esimerkiksi Jäämeren luonto ja korkeatasoiset kulttuuritapahtumat, kuten Tromssan kansainväliset elokuvafestivaalit. Ostosmatkailu Oulussa ja Nallikarin vapaa-ajan palvelut ja kiinnostavat norjalaisia.
Filmikaari-hanke vei ensimmäisellä koelennolla oululaisia elokuva-alan asiantuntijoita Tromssan kansainvälisille elokuvafestivaaleille. TIFF on Norjan ja samalla Pohjois-Kalotin suurin elokuvafestivaali, joka kerää yhteen Pohjois-kalotin elokuva-alan. Tänä vuonna festivaaleille on valittu oululaisten tekijöiden esikoiselokuva ”Luopuneet – Kohtaloita Vartiotornin varjosta”.
BusinessOulun alaisuudessa toimiva Filmikaari -hanke on vuodesta 2008 rakentanut tiivistä yhteistyötä Pohjois-Norjan ja -Ruotsin elokuvateollisuuden kanssa. Matkan tarkoituksena on myös oululaisten kulttuurivaikuttajien tutustua norjalaisiin kollegoihinsa kulttuurimatkailun edistämiseksi.





