Kaupan liitto toivoo kilpailukykyä vahvistavia toimenpiteitä verotukseen ostovoiman tukemiseksi., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ostovoiman nousu näkyy pian työllisyyden kannalta tärkeällä alalla

Kaupan alalla toivotaan veropolitiikkaa, joka vahvistaa Suomessa tehtävää työtä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupan alan odotettu kasvu siirtyy ensi vuoteen, kun maailmanpolitiikan epävarmuus, heikentynyt työllisyystilanne ja kevään epäsuotuisat säät ovat jarruttaneet kysyntää, arvioi Kaupan liitto tiedotteessaan. Kuluttajien ostovoima on kohentunut, mutta varovaisuus pitää pintansa sekä kuluttajien että yritysasiakkaiden keskuudessa.

Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja kuvailee kylmän ja sateisen kevään vaikeuttaneen kauppojen tilanteita entisestään.

– Sesonkituotteita on jouduttu myymään aikaistetuilla alennusmyynneillä seuraavan sesongin alta pois, mikä heikentää varsinkin pienen erikoiskaupan kannattavuutta, hän selittää tilannetta.

Kurjenojan mukaan vähittäiskaupan myynti supistuu vielä tänä vuonna, mutta käänne kasvuun nähdään jo vuonna 2026 noin yhden prosentin nousuvauhdilla. Tukkukaupassa teollisten investointien ja rakentamisen odotetaan lisäksi vauhdittavan kasvua.

– Vaikka vähittäiskaupan käänne viivästyy, sitä ei ole peruttu. Pitkään jatkunut kuluttajien epävarmuus ei hetkessä hälvene, mutta ostovoiman parantuminen alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä myös kaupassa, Kurjenoja toteaa.

Lisäksi hän muistuttaa, että alentunut korkotaso mahdollistaa suunniteltujen investointien toteuttamisen kaupan yrityksissä, mikä lopulta parantaa tuottavuutta ja kaupan kansainvälistä kilpailukykyä.

Kaupan alan työllisten määrä on vähentynyt jo vuodesta 2011, ja vuosina 2024–2026 työpaikkoja katoaa ennusteen mukaan noin 8000 lisää. Kehitystä vauhdittavat digitalisaatio, tekoäly, automaatio ja tarve tehostaa toimintaa kustannuspaineiden alla.

Kaupan liiton toimitusjohtaja Kari Luoto muistuttaa, että ilman elinvoimaista kauppaa ja palvelualoja on vaikea saavuttaa laajempaa työllisyyden kasvua. Liitto toivookin päättäjiltä ostovoimaa ja kotimaisen työn kilpailukykyä nostavia toimia verotuksen ja talouspolitiikan alueilla.

– Kauppa on kuitenkin jatkossakin yrityssektorin ylivoimaisesti suurin työllistäjä, ja siksi työllisyystrendi kaupassa vaikuttaa koko yksityisen sektorin työllisyyteen. Vero- ja elinkeinopolitiikkaa suunnittelevien poliittisten päättäjien on hyvä ymmärtää tämä, Luoto muotoilee.

Liitto toivoo mahdollisuuksia tasata kilpailuedellytyksiä muun muassa suhteessa kiinalaisiin verkkokauppoihin. Se pyytää päättäjien keskittymään alaa nostattaviin aineettomiin investointeihin ja kansainvälistymisen tukemiseen. Samalla se esittää, että esimerkiksi mietojen viinien ja itsehoitolääkkeiden vähittäismyyntiä tulisi vapauttaa markkinoiden toimivuuden ja kotimaisen kaupan kilpailukyvyn parantamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)