Oppositio kiristäisi yrittäjien verotusta, kokoomukselta täystyrmäys

Kansanedustajan mukaan Suomen on oltava yrittäjämyönteinen eikä yrittäjävihamielinen maa.
Jalankulkijoita syksyisessä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Jalankulkijoita syksyisessä Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomus tyrmää SDP:n esittämät kiristykset yrittäjien verotukseen. Verkkouutiset kertoi SDP:n esityksistä aiemmin tässä jutussa.

Kaikkiaan yrittäjien verotus kiristyisi SDP:n esitysten seurauksena 18 prosenttiyksilöllä.

– Suomen on oltava yrittäjämyönteinen, ei yrittäjävihamielinen maa, kansanedustaja Karoliina Partanen (kok.) kirjoittaa julkisessa Facebook-kirjoituksessaan.

Hän huomauttaa, että tämän hallituskauden aikana tehdään 1,5 miljardin euron veronkevennykset työhön.

– Suuri osa kevennyksistä kohdennetaan pieni- ja keskituloisille – 1,1, miljardia.

Partasen mukaan työn verotuksen keventämistä on jatkettava myös tulevaisuudessa.

Ruotsissa tutkitaan valtiopäivävaaleihin liittyvää epäiltyä vaalivilppiä.
Nuorisojärjestön mielestä Suomessa pitäisi tehdä vähemmän töitä ja kerätä enemmän veroja.
Työn verotus ei saa olla ylinopeussakko siitä, että ihminen pyrkii eteenpäin, sanoo Janne Heikkinen.
Mainos