Kansanedustaja Marko Kilpi (kok.) vaatii muutosta Maahanmuuttovirasto Migrin kansalaisuushakemusten käsittelyaikoihin. Kilpi viittaa asiasta jättämässään kirjallisessa kysymyksessä, että nykyisellään käsittelyajat vaihtelevat 12 kuukaudesta jopa 31 kuukauteen.
– Näin pitkät käsittelyajat ovat epäkohtia sekä hakijan että yhteiskunnan näkökulmasta. Kansalaisuutta hakevien joukossa voi usein olla myös merkittävää yritystoimintaa harjoittavia henkilöitä, joiden työllistävä ja yhteiskunnallinen vaikutus voi olla hyvinkin huomattavaa, Kilpi huomauttaa.
Kilpi toteaa, että esimerkiksi yrityskaupoissa ostaja saattaa edellyttää, että yrityksen omistaja on Suomen kansalainen.
Suomen kansalaisuutta voi hakea, kun lain edellytykset täyttyvät: henkilöllisyys on luotettavasti selvitetty, hakija on asunut Suomessa vähintään kahdeksan vuotta, osaa suomea, ruotsia tai viittomakieltä eikä taustalla ole vakavia rikoksia.
– On aiheellista kysyä, onko Suomella varaa menettää tällaisia yrittäjiä ja veronmaksajia muihin maihin? Tilanne on huolestuttava, sillä samaan aikaan Suomen väestö ikääntyy ja työikäisten määrä vähenee 2030-luvulle tultaessa. Tämä heikentää monien alojen työvoiman saatavuutta, mikä puolestaan hidastaa talouskasvua, heikentää julkista taloutta ja vaikeuttaa yritysten toimintaa.





