Oppositio levittää kansanedustajan mukaan väärää tietoa sairaaloista

Karoliina Partanen toivoo asiallista keskustelua sote-palveluista.
Salon sairaala. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Salon sairaala. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kokoomuksen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Karoliina Partasen mukaan oppositio levittää vääriä väitteitä sote-palveluista. Aiheesta keskusteltiin keskiviikkona täysistunnossa, kun pääministeri Petteri Orpo (kok.) antoi eduskunnalle ilmoituksen sosiaali- ja terveyspalveluista ja hyvinvointialuemallin kehittämisestä. 

– Oppositio maalaa jatkuvasti kuvaa, että koko sote-järjestelmä olisi kaatumassa tänään tai viimeistään huomenna, vaikka rahaa palveluihin on lisätty kauden aikana neljä miljardia euroa, Karoliina Partanen kirjoittaa Facebookissa.

Julkisessa keskustelussa on toisinaan puhuttu päivystysten ja sairaaloiden alasajosta ja lopettamisesta, vaikka muutoksia on tullut vain öiseen toimintaan ja sen laajuuteen.

Karoliina Partanen korjaa opposition puheita sairaaloista.

– Esimerkiksi useat varkautelaiset luulivat, että yöpäivystyksen sulkeminen tarkoitti myös päivisin tapahtuvan päivystystoiminnan loppumista. En yhtään ihmettele, sillä opposition retoriikassa puhuttiin sairaaloiden sulkemisesta. Pahimmillaan väärän tiedon levittäminen ja eripuran lietsominen voi johtaa siihen, että ihmiset saavat aivan väärän käsityksen palveluiden nykytilasta ja mistä hoitoa pitää hakea.

Hän toivoo asiallista ja tietoon perustuvaa keskustelua sotesta.

– Toivoisin eripuran lietsomisen sijaan, että hyvinvointialueilla päättäjät lähtisivät tehottomien yksikköjen puolustamisen sijaan puhumaan siitä, kuinka tämänhetkisillä resursseilla saadaan kaikista vaikuttavin lopputulos. Koska selvää on se, että hoidon tarpeen kasvaessa nykyisen muotoinen järjestelmä ei tule kestämään, Karoliina Partanen toteaa.

– Toivottavasti nyt pääministerin ilmoituksen johdosta käynnistyvä parlamentaarinen työ sotepalvelujen kehittämiseksi avaa rakentavan yhteistyön puolueiden välillä ja voimme aidosti keskittyä ratkomaan haastavaa tilannetta.

Venäjä on Suomelle edelleen suurin uhka, sanoo ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja uudesta selonteosta.
Hallitus esittää runsaasti tiukennuksia maahantuloon, maasta poistamiseen ja kansalaisuuden saamiseen.
Time-lehti listasi sata maailman vaikutusvaltaisinta henkilöä.
Mainos