Nyt paljastui syy asuntokauppojen jumiutumiseen

Asuntokauppojen varainsiirtovero aiheuttaa suurta haittaa verrattuna siitä saatavien verotulojen määrään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen (VATT) mukaan vero vähentää asuntokauppoja ja muuttamista, mikä pitää asuntokannan tehottomassa käytössä. Asuntokauppojen varainsiirtovero kiristyi entisestään maaliskuussa 2013.

– Varainsiirtoveron aiheuttama haitta on siis suuri verrattuna siitä saataviin verotuloihin. Saman summan voisi kerätä pienemmällä haitalla esimerkiksi kiinteistöveroa korottamalla tai omistusasumisen tukiin eli asuntotulon verottomuuteen tai asuntolainojen korkovähennysoikeuteen kajoamalla, VATT:n uusimmassa politiikkakatsauksessa todetaan.

Artikkelin mukaan muuttamisen väheneminen johtaa siihen, että ihmiset asuvat perhekokoon, tuloihin ja työpaikan sijaintiin nähden huonosti sopivissa asunnoissa. Esimerkiksi lapsiperhe ei muuta isompaan asuntoon, vaikka lapsiluku kasvaa. Vanhemmat puolestaan jäävät asumaan tarpeisiinsa nähden liian suuren asuntoon, kun lapset muuttavat omilleen

– Varainsiirtoveroa voi myös pitää epäoikeudenmukaisena, erikoistutkija. Ne, jotka ovat pakotettuja muuttamaan eron tai työpaikan menetyksen takia, maksavat enemmän veroa, erikoistutkija Teemu Lyytikäinen sanoo

Tuoreessa VATT:n ja London School of Economicsin (LSE) tutkimuksessa kävi ilmi, että kahden prosenttiyksikön nousu varainsiirtoverossa vähensi britannialaisten kotitalouksien muuttoalttiutta noin 30 prosenttia.

– Tutkimusten perusteella voidaan arvioida, että yhden prosenttiyksikön kasvu varainsiirtoverossa vähentää asuntokauppoja Suomessakin noin 10–20 prosenttia.

Varainsiirtoveron korotusta koskevassa lakiesityksessä veroa puolusteltiin sillä, että hinnalla ja korkotasolla on asunnonvaihtajille verokustannusta suurempi merkitys. VATT:n mukaan väite ei puolla varainsiirtoveroa, sillä varainsiirtoveron haitallisuus ei riipu asuntohintojen ja korkojen kehityksestä.

Omakotitalojen veroaste on 4 prosenttia ja osakehuoneistojen veroaste nousi tämän vuoden maaliskuussa 1,6 prosentista 2 prosenttiin.

Lisäksi varainsiirtovero maksetaan nykyään koko velattomasta hinnasta, eikä vain myyntihinnasta. Varainsiirtoveron tuotto oli vuonna 2012 noin 580 miljoonaa euroa, josta valtaosa kertyi asuntokaupoista. Veron kiristyksellä tavoitellaan noin 80 miljoonan lisäverotuloa vuodessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)