HS: Nokia peruu työntekijöiden pakkoluokittelun

Toimitusjohtaja myöntää yhtiön epäonnistuneen asiassa.
Nokian mukaan esimiehiä ei enää määrätä luokittelemaan työntekijöitä pakotetun jakauman mukaisesti. AFP / LEHTIKUVA / JOSEP LAGO
Nokian mukaan esimiehiä ei enää määrätä luokittelemaan työntekijöitä pakotetun jakauman mukaisesti. AFP / LEHTIKUVA / JOSEP LAGO

Verkkolaitteita valmistava Nokia peruu työntekijöiden suoriutumiseen perustuvan pakkoluokittelun, uutisoi Helsingin Sanomat.

Toimitusjohtaja Justin Hotard sanoo HS:lle, että yhtiön tarkoituksena ei ole pakottaa esihenkilöitä luokittelemaan alaisiaan hyviin ja huonoihin.

Nokian työntekijöiden luokittelu- ja palkitsemisohjeet ovat herättäneet yhtiössä poikkeuksellisen suurta tyytymättömyyttä. Yhtiön sisäisessä asiakirjassa sanotaan, että jokaisen esihenkilön täytyy luokitella alaisensa viiteen luokkaan. Heikoimpia ovat ”merkittävää kehitystarvetta” edellyttävät.

– Tämä oli virhe, jonka huomasimme varhaisessa vaiheessa ja korjasimme kaikkiin materiaaleihimme, Hotard myöntää HS:lle.

Hotardin mukaan Nokia on täsmentänyt asiaa sisäisesti. Päivitetyissä materiaaleissa sanotaan hänen mukaansa, ettei esimiehiä määrätä luokittelemaan työntekijöitä pakotetun jakauman mukaisesti.

– Kyse oli alusta saakka suosituksesta, mutta epäonnistuimme asian viestimisessä esihenkilöille, toimitusjohtaja toteaa.

Enemmistö ei toivo suomalaisyritysten investointien palaavan maahan sodan jälkeen.
Yhtiön mukaan toiminnan jatkaminen ei ole kannattavaa.
Yhtiö tavoittelee listautumisannilla noin 300 miljoonan euron bruttovaroja.
Mainos