Nämä ovat suomalaisten yleisimmät kuolinsyyt

Kuolemia tapahtuu yhä vähemmän työikäisenä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan viime vuonna kuoli työiässä eli 15–64-vuotiaana lähes 7[nbsp]400 henkilöä. Heistä suurin osa, kaksi kolmasosaa, oli miehiä. Yli puolet työikäisistä menehtyi kasvaimiin ja verenkiertoelinten sairauksiin.

Tapaturmaisesti työikäisistä kuoli joka kymmenes eli 700 henkeä. Viime vuoden aikana työikäisiä kuoli itsemurhaan 570 ihmistä, mikä on kolmanneksen vähemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Viimeisen viiden vuoden aikana itsemurhien määrä ei ole kuitenkaan vähentynyt. Työikäisistä itsemurhaan kuolleista 75 prosenttia oli miehiä.

Suomessa kuolee yhä vähemmän ihmisiä työikäisenä. Kun 2000-luvun alussa työikäisiä eli 15–64-vuotiaita kuoli vuosittain keskimäärin vielä yli 10[nbsp]000 henkeä, vuonna työikäisiä kuoli 7400. Vuoden 2019 aikana kuoli yhteensä 54000 henkilöä, joten työikäisten osuus kaikista kuolleista oli 14 prosenttia.

Väestön ikärakenteeseen ja määrän suhteutettu ikävakioitu kuolleisuus on työikäisillä pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana yli neljänneksen. Eniten kuolleisuuden vähenemiseen on vaikuttanut verenkiertoelinten sairauksien ja kasvainkuolleisuuden aleneminen, mutta kaikissa yleisimmissä kuolemansyyryhmissä on tapahtunut myönteistä kehitystä.

Lähes joka kolmas työikäinen kuoli kasvaimiin

Vuodesta 2001 lähtien työikäisiä on kuollut enemmän kasvaimiin kuin verenkiertoelinten sairauksiin. Viime vuonna kasvaimet aiheuttivat 2[nbsp]200 työikäisen kuoleman. Kuolleissa oli lähes yhtä paljon miehiä (1[nbsp]200) ja naisia (1[nbsp]000). Työikäisten naisten yleisin kuoleman aiheuttanut syöpä oli rintasyöpä, johon kuoli yli 200 naista. Työikäisten miesten tyypillisin syöpä puolestaan oli keuhkosyöpä.

Työikäisten kasvainkuolleisuus on pienentynyt sekä miehillä että naisilla 20 prosenttia kymmenessä vuodessa. Kuolleisuuden alenemiseen on vaikuttanut erityisesti keuhkosyöpäkuolleisuuden myönteinen kehitys työikäisillä.

1970-luvun alussa verenkiertoelinten sairaudet aiheuttivat lähes puolet työikäisten kuolemista. Viime vuonna osuus oli enää viidennes kuolemista. Vuonna 2019 verenkiertoelinten sairauksiin kuoli 15–64-vuotiaita noin 1[nbsp]600 henkeä, kun 1970-luvun alussa näihin sairauksiin menehtyi vuosittain yli 6[nbsp]000 henkeä.

Miesten osuus verenkiertoelinten sairauksiin kuolleista on pysynyt suurena, yli 70 prosenttina, eri vuosikymmeninä.

Työikäisten ikävakioitu kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin on pienentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana lähes kolmanneksella. Viime vuoden aikana myönteinen kehitys jatkui edelleen ja kuolleisuus verenkiertoelinten sairauksiin pieneni sekä miehillä että naisilla.

Työikäisten miesten ja naisten alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä on supistunut selvästi vuoden 2007 huipputasosta, jolloin kuolleita oli lähes 1[nbsp]800. Vuonna 2019 alkoholin aiheuttamiin tauteihin ja alkoholimyrkytyksiin kuoli kuitenkin edelleen noin tuhat työikäistä, joista suurin osa oli miehiä. Kuolleiden määrä oli lähes sama kuin edellisenä vuonna.

Viime vuonna tapaturmiin kuoli 700 työikäistä. Työikäisten tapaturmakuolleisuus oli vähentynyt kolmanneksella verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Tyypillisin tapaturmakuoleman aiheuttaja työikäisillä oli myrkytys, johon kuoli noin 250 työikäistä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

EU

Selvitäänkö me tästä?

Me selviämme, kunhan tajuamme, ettei keskinäinen riitely ja syyllisten etsiminen auta mitään, Jari Lindström uskoo näkökulmassaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)