Yhdysvalloilla tulee olemaan minimaalisen pieni rooli Ukrainan turvatakuissa, Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagonin edustaja sanoi eurooppalaisten Nato-liittolaisten edustajille tiistaina. Asiasta kertoo Politico.
Tilaisuuteen osallistui myös Suomen puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola.
Ukrainalle annettavat turvatakuut ovat olleet esillä keskusteluissa mahdollisen tulitauon tai rauhansopimuksen saavuttamisesta Ukrainassa. Viimeisimpien tietojen valossa näyttää siltä, että turvatakuut ovat jäämässä suurelta osin Euroopan valtioiden vastuulle.
Ilmoituksen voidaan nähdä olevan suoraa jatkumoa Donald Trumpin hallinnon linjalle, jossa Euroopan Nato-maiden on otettava aiempaa suurempi vastuu puolustuksestaan. Politicon mukaan osa eurooppalaisten maiden edustajista on pettynyt USA:n ilmoitukseen.
– Yhdysvallat ei ole täysin sitoutunut mihinkään, eräs nimettömänä pysyttelevä Nato-diplomaatti sanoi Politicolle.




