Sähkökatkoihin varautuminen on sähköverkkoyhtiön perustekemistä, Caruna kertoo tiedotteessa. Yhtiöllä on jatkuvasti joka alueella valmiudessa paikallisia asentajia, jotka ovat valmiina lähtemään korjauskeikalle lyhyellä varoitusajalla.
Sähköverkkoyhtiöissä seurataan säätiedotuksia tarkasti. Vaikeimpia ennustettavia ovat ukkoset, joiden sijainti saattaa yllättää.
Carunan mukaan varautuminen on paljon muutakin kuin ihmisten pitämistä valmiina. Se on sitä, että autoissa ja moottorisahoissa on tankit täynnä. Normaalitilanteessa sähköasentaja löytyy Carunan mukaan yleensä tunnin päästä, myös saaristossa. Myrsky osataan usein ennustaa, mutta sähköasentajan on oltava valmiina myös liikenneonnettomuuden tai tulipalon sattuessa.
Talvimyrskyt ovat sähköverkon ilmajohdoille hankalia. Painava lumi ja kova tuuli kaatavat puita ja taivuttavat oksia sähkölinjoille. Kun linja vaurioituu ja sähköt katkeavat, asentajien ensimmäinen tehtävä on paikantaa vika. Joskus se tarkoittaa pitkää tarpomista lumisessa metsässä.
Kun asunnon sähköt katkeavat myrskyssä, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että jossain on ihminen, joka lähtee autolla sähköverkon korjaustöihin sääolosuhteista riippumatta.
– Suurhäiriössä asentajien asenne on sellainen, että sähköt palautetaan ihmisille, kävi miten kävi. Siinä puhaltavat kaikki yhteen hiileen, sanoo tiedotteessa Carunan käyttöpäällikkö Anna Mickelsson, jonka työtä on varautua pahimpaan.
Mickelsson pitää huolen esimerkiksi siitä, että urakoitsijan asentajat ovat aina valmiina. Sähköverkon vikojen korjaaminen on modernisoitunut merkittävästi, mutta on asioita, jotka on hoidettava jalkapelillä eli lähtemällä maastoon.
Vikapaikalle mennään mönkijöillä, veneellä, moottorikelkalla, helikopterilla tai jopa suksilla. Nykyisin asentajat käyttävät vikojen paikantamisessa myös droneja. Ne auttavat saaristossa tai vaikeakulkuisilla suoalueilla.
– Yhden pylväsvälin eteneminen lumisessa metsässä voi kestää todella pitkään, vaikka olisi millainen telamönkijä, Mickelsson kertoo.
Kun vikapaikkaa etsitään myrskyssä, on otettava huomioon myös turvallisuus. Saaristoon ei lähdetä, kun tuuli on liian kova. Joskus vikojen korjaus viivästyy yksinkertaisesti siksi, että ukkonen estää sähköpylvääseen kiipeämisen. Vuoden 2021 Paula-myrskyssä Koillismaalla asentajat kohtasivat myös emokarhun pentuineen.
Huoltovarmuus puhuttaa nyt Suomessakin uudella tavalla.
– Euroopan sotatilanne ja sähköpulasta puhuminen ovat lisänneet ihmisten tietoisuutta varautumisen tärkeydestä, Mickelsson sanoo.





