Kulttuuritapahtumissa käyvä suomalainen käyttää harrastukseensa keskimäärin 314 euroa vuosittain, ilmenee tuoreesta Lippu.fi:n toteuttamasta kyselytutkimuksesta. Ydinkohderyhmässä, eli kulttuuritapahtumissa useammin kuin kahdesti vuodessa käyvien keskuudessa, summa nousee 582 euroon. Vastaajia pyydettiin arvioimaan osallistumistaan tapahtumiin aikana, jolloin sille ei ole rajoitteita.
– Kulttuurille toden teolla omistautuneista noin neljä kymmenestä investoi siihen vuosittain 200–500 euroa. Keskiarvoa nostaa se suurkuluttajien neljäsosa, joka käyttää vielä tätäkin enemmän rahaa tapahtumissa käymiseen. Satunnaisemmille kävijöille – eli niille, jotka käyvät kulttuuritapahtumissa 1–2 kertaa vuodessa – enemmistön muodostavat kolme hintahaarukkaa: 50–100 euroa, 100–200 euroa ja 200–500 euroa. Tästä voi päätellä, että tavallisen kulttuuritapahtumassa käyvän suomalaisen budjetti yhtä kertaa kohden on noin satasen paikkeilla tai hieman yli, sanoo Lippu.fin markkinointi- ja viestintäpäällikkö Teresa Turhanen tiedotteessa.
Viihdetapahtumissa keskivertokävijä käyttää vuosittain noin 300 euroa, ja aktiivisempi harrastaja noin 500 euroa. Suosituimpien hintahaarukoiden jakauma on hyvin samankaltainen kuin kulttuuritapahtumissa. Sen sijaan urheilutapahtumissa käyvät odottavat pääsevänsä halvemmalla: arvioitu vuosittainen rahankäyttö on 250 euroa, aktiiveillakin noin 400 euroa.
Peräti kolmasosa urheilutapahtumissa edes satunnaisesti käyvistä suomalaisista on valmis laittamaan kisojen ja otteluiden seuraamiseen korkeintaan 50 euroa vuodessa.
– Kaikista vastaajista 60 prosenttia kertoo yrittävänsä useimmiten löytää haluamansa lipputuotteen halvimmalla mahdollisella hinnalla, eikä genrekohtaisia eroja juurikaan ole. Tässä valossa ei ole yllätys, että urheilutapahtumien hintoja tunnutaan pitävän kohtuullisempana kuin kulttuuri- ja viihdetapahtumien. Alle puolet urheilutapahtumissa käyvistä pitää lippujen kalliita hintoja esteenä sille, että kävisi niissä useammin, kun taas kulttuuritapahtumissa osuus on 65 prosenttia ja viihdetapahtumissa 63 prosenttia, kertoo Turhanen.





