Energiayhtiö Helenin mukaan määräaikaisten sähkösopimusten suosio kasvaa jälleen.
– Mielenkiintoista on, että jos maaliskuussa noin 70 prosenttia asiakkaista valitsi pörssisähkön, niin tällä hetkellä enää noin kolmannes, eli sekä kiinteähintaisten määräaikaisten että toistaiseksi voimassa olevien sopimusten osuus on kasvanut voimakkaasti, sanoo myynnistä ja asiakaspalvelusta vastaava johtaja Anu-Elina Hintsa MTV Uutisille.
Pörssisähkö on yhä monelle kuluttajalle edullisin vaihtoehto pitkällä aikavälillä.
– Kuluttajan kannalta pörssisähkösopimuksesta pääsee hyötymään silloin kun tukkuhinnat laskevat, mutta jos tulee niukkuustilanne, kuten kova pakkanen, niin pörssisähkösopimus voi tulla kalliimmaksi. Silloin kuluttaja kantaa käytännössä riskin kokonaan, sanoo markkinoista vastaava johtaja Antti Paananen Energiavirastosta.
Sähkön tulevia hintoja ennakoidaan futuurimarkkinoilla. MTV kertoo, että niiden perusteella ensi talven sähkön verollinen markkinahinta olisi noin 11 senttiä kilowattitunnilta ja sen jälkeen noin 8-9 senttiä kilowattitunnilta.





