Citius, altius, fortius, kaikkihan me tunnemme olympialaisten tunnuslauseen: Nopeammin, korkeammalle, ja vahvemmin. Honestam-kehote ei kuulu joukkoon. Se edellyttäisi urheilijoilta rehellisyyttä.
Erästä suomalaista hiihtäjätoivoa pyydettiin ennen Suomen hiihtomaajoukkueen dopingskandaaleja luettelemaan idolinsa. Vastaus kuului: Myllylä, Isometsä, Kirvesniemi. Sama kysymys esitettiin hiihtotoivolle skandaalin jälkeen. Vastaus kuului: Myllylä, Isometsä, Kirvesniemi.
Vastaus oli looginen. Hiihtäjä ihaili heidän saavutuksiaan, eikä ollut kiinnostunut keinoista. Urheilutermein sanottuna hän, kuten idolinsa, omasi voittajan asenteen.
Sama voittaja-asenne huokui Diego Maradonasta kun hän teki ”Jumalan käsi” maalinsa jalkapallon MM-kisoissa vuonna 1986. Kun katsoo videon maalista ja analysoi Maradonan reaktion, huomaa hänen aidosti juhlineen fuskumaaliaan. Saman voi havaita katsomalla kenen tahansa ammattilaisen käsimaalin. Sääntöjen vastaista maalia juhlitaan aina vilpittömästi, maalintekijät kun ovat voittajia.
Äskettäin TV-jalkapalloasiantuntijat analysoivat yhtä Huuhkajien vakiokokoonpanoon kuuluvaa pelaajaa toteamalla, että hän osaa hankkia vapareita. Asiantuntijoiden mukaan kyky huijata erotuomareita oli siten hyvä ominaisuus pelaajassa. Valehtelu voi olla monessa ammatissa ajoittain välttämätöntä, mutta vain urheilussa se tunnustetaan avoimesti tavoittelemisen arvoiseksi kyvyksi. On hyvä muistaa maajoukkueen olevan Suomen palloliiton lippulaiva. Palloliiton julkisesti ilmoittamiin arvoihin kuuluu ”menestys”, muttei rehellisyys. Arvoissa mainitaan ”luotettavuus”, joskin se voi tarkoittaa luotettavan joukkuepelaajan pitävän turpansa kiinni tehtyään paitsio- tai käsimaalin.
Itse asiassa, rehti käytös on ammattipeleissä niin harvinaista, että se lähes poikkeuksetta herättää selostajien huomion. Henkilökohtaisen moraalinormiston ulkoistaminen ulkopuolisille, tässä tapauksessa erotuomareille, onkin huippu-urheilun keskeisimpiä piirteitä. Kilpailu on urheilijan kannalta kirjaimellisesti moraalivapaa alue.
Pikkupojat pystyvät pelaamaan täysin tosissaan kilpailuhenkistä jalkapalloa ilman erotuomaria ja maalitolppia. Vasta kun huippu-urheilun arvomaailma on koulinut heidät voittajatyypeiksi, tarvitsevat he erotuomarin päättämään sivurajaheitosta. Huippujen korruptoiva vaikutus jalkapallossa on mennyt niin pitkälle, että Palloliiton Vihreä kortti -kampanja palkitsee nykyään niitä nuoria, jotka käyttäytyvät urheilullisesti. Näin Palloliitto epäsuorasti myöntää, että tavoiteltu käytös on harvinainen poikkeus jo junioreidenkin parissa.
Kuinka moni meistä oikeasti uskoo, että Norjan hiihtomahti perustuu vain ylivoimaiseen valmennukseen? Hiihto on laji, joka on jo rapauttanut uskomme urheilijoihin, joukkuejohtoon, lääkäreihin ja mediaan. Venäjän olympiaskandaali on ryvettänyt paitsi maan, myös WADA:n ja urheilun vetoomustuomioistuimen maineen. Kilpapyöräilyä pidetään yleisesti urheilulääketieteen koelaboratoriona. Kansainvälisten lajiliittojen ja kisajärjestäjien lahjonta, riisto ja siirtotyöläisten sorto ovat uutisten vakio-aiheita.
Huippu-urheilun eetos syö arvojamme muuallakin kuin urheilu- ja pelikentillä. Yle ei myy mainostilaa, mutta jokainen sen urheilulähetys sisältää piilomainontaa: urheilijat haastatellaan mainostajien taulujen ääressä ja hiihtäjillä on aina sponsorisukset kuvissa. Nykytekniikalla molemmat pystyttäisiin häivyttämään pois, mutta niin ei tehdä. Yle tinkii journalistisesta riippumattomuudestaan mieluummin, kuin luopuu voittajan haastattelusta.
Huippu-urheilun puolustajat toteavat usein, ettei vika ole huippu-urheilussa, se on vain vallitsevien yhteiskunnallisten arvojen peili. Totta. Voitto hinnalla millä hyvänsä on nyky-yhteiskuntamme vallitsevia arvoja, mutta se ei ole ihanne. Huippu-urheilijat eivät ole pörssipelureita huonompia ihmisiä, mutta he eivät myöskään edusta pörssipelureita jalompia arvoja.
Huippu-urheilun peili näyttää meidät sellaisena kun olemme, ja juuri siksi sillä ei ole kasvatuksellista arvoa, eikä sitä pidä tukea julkisin varoin.
