Kauppakorkeakoulu Hankenin työelämäprofessori, ekonomisti Juhana Vartiainen sättii keskustaa viestipalvelu X:ssä.
– Miten kukaan siveellinen ihminen äänestäisi keskustaa, hän kysyy.
Vartiainen on toiminut kokoomuksen kansanedustajana vuosina 2015–2021 ja Helsingin pormestarina vuosina 2021–2025.
Hän kommentoi keskustan jakamaa kuvaa puolueen puheenjohtaja Antti Kaikkosesta. Taustalla näkyy Suomen lippu. Kuvassa lukee, että ”Maa tarvitsee johtajan”.
Vartiainen muistuttaa X:ssä, miten keskustan linja on poukkoillut Juha Sipilän (kesk.) hallituksesta Sanna Marinin (sd.) hallitukseen ja nyt oppositiossa.
– Laittavat häpeäpaaluun aiemman puheenjohtajansa Sipilän, joka yritti tukea Suomea, ovat sitten raunioittamassa julkistaloutta, kieltäytyvät hallituksesta, joka yrittää korjata jälkiä, ja ilkkuvat nyt katsomosta vastuunkantajille, Vartiainen kirjoittaa.
Vartiainen viitannee siihen, että Sipilän hallituksessa taloutta sopeutettiin ja työllisyysaste saatiin nousuun. Seuraavassa hallituksessa keskusta vaihtoi menokurin menojen kasvattamiseen. Viime vaalien jälkeen puolue ei enää halunnut hallitukseen, vaan puolue jätti tyhjän paperin silloiselle hallitustunnustelija Petteri Orpolle (kok.).
Miten kukaan siveellinen ihminen äänestäisi @keskusta :a? Laittavat häpeäpaaluun aiemman pj:nsa Sipilän, joka yritti tukea Suomea, ovat sitten raunioittamassa julkistaloutta, kieltäytyvät hallituksesta, joka yrittää korjata jälkiä, ja ilkkuvat nyt katsomosta vastuunkantajille. https://t.co/hhnFCLWamY
— juhana vartiainen (@filsdeproust) November 26, 2025





