Ministerit pääsivät sopuun EU:n energiatoimista

Jäsenmaat velvoitetaan vähentämään sähkönkulutusta.
Euroopan unionin energiaministerit kokoontuivat EU:n päämajassa Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS
Euroopan unionin energiaministerit kokoontuivat EU:n päämajassa Brysselissä. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / JOHN THYS

Euroopan energia-asioista vastaavat ministerit ovat päässeet sopuun toimenpiteistä sähkön hintojen laskemiseksi. Asiasta kertoo EU:n puheenjohtajamaa Tšekki Twitterissä.

Jäsenmaat velvoitetaan vähentämään sähkönkulutusta ja kotitalouksia tuetaan leikkaamalla sähköyhtiöiden ylisuuria voittoja. Lisäksi fossiilista energiaa tuottaville yhtiöille tulee uusi niin sanottu solidaarisuusmaksu.

Suomea kokouksessa edustaa elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.), joka pitää myöhemmin iltapäivällä tiedotustilaisuuden.

Hallituksen polttoainepakettia ei rahoiteta velalla, kansanedustaja huomauttaa.
Tukea on luvassa kuljetusalalle sekä maa- ja metsätalousyrittäjille.
Vaikkapa Oulun ja Barcelonan asuntomarkkinaa ei tule säännellä samalla mittatikulla, toteaa ministeri Sari Multala.
Mainos