Koronan kotitesti. LEHTIKUVA / AFP Odd Andersen

Miksi toiset eivät saa koronaa? THL:n asiantuntija kertoo MTV:llä

Ihmisen perimä vaikuttaa tutkijan mukaan sairastumiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Merit Melin tutkimuspäällikkö Merit Melin kertoo MTV:llle, miksi osa ihmisistä säästyy koronatartunnalta, vaikka asuisi sairastuneen kanssa samassa taloudessa.

Perimän rooli korostuu Melinin mukaan koronan kohdalla. Hän kertoo, että tietynlaiset geenimuodot voivat altistaa tai vastaavasti suojata vakavalta koronavirustaudilta.

Elimistön vastustuskyky ja kyky tunnistaa ja eliminoida viruksia vaihtelee ihmisten välillä. Lapsilla esimerkiksi immuniteetti toimii tehokkaammin kuin aikuisilla.

Tutkimusten mukaan myös aiemmin sairastetut koronaviruksen aiheuttamat flunssainfektiot voivat antaa jonkinlaista suojaa covid-19-koronavirusta vastaan.

Rokotteet voivat vähentää tartuttavuutta, jos rokotetulla sairastuneella on lieviä oireita eikä hän levitä virusta esimerkiksi runsaalla aivastelulla.

Toisinaan korona ei tartu kaikkiin samassa taloudessa asuviin, mutta Melinin mukaan tartunta on kuitenkin todennäköinen yhteisesti vietetyn ajan takia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)