– Rauhanmahdollisuudet Ukrainassa ovat huonommat kuin ennen Alaskan huippukokousta, sanoo John Bolton haastattelussa, jonka professori Tymofiy Mylovanov on julkaissut X:ssä. Bolton toimi Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajana huhtikuusta 2018 syyskuuhun 2019.
– (Vladimir) Putin jättää (Donald) Trumpin huomiotta, kiihdyttää hyökkäyksiä siviilejä vastaan, eikä tee myönnytyksiä. Shanghain yhteistyöjärjestössä hän syytti Natoa, käytti sitä hyökkäyksen oikeuttamiseen ja pyrkimyksiin muokata Natoa samalla, kun hän pyrki hallitsemaan Ukrainaa.
Boltonin mukaan ”meidän olisi pitänyt 3,5 vuotta sitten rakentaa Naton strategia Ukrainan suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden täydellisen palauttamisen saavuttamiseksi”.
– (Joe) Biden ei onnistunut tässä. (Se olisi ollut) ainoa hyväksyttävä lopputulos tai Venäjä ja muut näkevät, että hyökkäämisestä voi päästä pälkähästä.
Bolton arvioi, etteivät turvallisuustakuut paljon merkitse.
– Putinilla on pitkän aikavälin strategia Ukrainan hallitsemiseksi, mikä on osa hänen tavoitettaan luoda Venäjän imperiumi uudelleen. Valtavista kustannuksista huolimatta hän on vain kaksinkertaistanut (Ukrainan) hallinnan vuodesta 2014 lähtien. Mikä tahansa tauko on vain jälleenrakennusta ja kolmannen hyökkäyksen valmistelua varten, hän sanoo.
Bolton huomauttaa myös, että Intiaa on pyritty tekemään paljon avoimemmaksi yhteistyölle Australian, Japanin ja Yhdysvaltojen kanssa.
– Trump on kääntänyt tämän päälaelleen työntämällä Intian takaisin kohti Venäjää ja lähemmäs Kiinaa, silppuamalla (USA:n diplomatian) vuosikymmenten työn. Se voidaan korjata, mutta se vaatii paljon vaivaa eikä sitä aloiteta pian, Bolton arvioi.
Bolton: Chances for peace in Ukraine are worse than before the Alaska summit. Putin ignores Trump, escalates attacks on civilians, makes no concessions. At the SCO he blamed NATO, using it to justify invasion and seek to restructure NATO while aiming for control of Ukraine. 1/ pic.twitter.com/CYe1v3AWzK
— Tymofiy Mylovanov (@Mylovanov) September 1, 2025





