Rahaa uusiin kustannustukikierroksiin ei enää ole. Näin sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) Lännen Median haastattelussa.
Valtio on koronapandemian aikana jakanut yrityksille 1,3 miljardia euroa kehittämistukia ja 757 miljoonaa kustannustukia. Matkailu-, ravintola ja tapahtuma-alan yrityksille suunnattu viides kustannustukikierros avataan myöhemmin joulukuussa.
Uusia kierroksia ei toivottavasti tämän jälkeen tarvita, elinkeinoministeri sanoo.
– Olemme tilanteessa, jossa vaalikauden kehyksen rahat on hyvin pitkälti syöty. Eli kyllä se ongelmallinen tilanne olisi, mikäli joutuisimme vielä erilaisia tukia maksamaan, Lintilä arvioi.
– Toivottavasti ei tarvita enää yhtään uutta kustannustuen kierrosta, koska sehän kertoisi siitä, että tauti alkaa olla voitettu kanta.
Kehittämistuki oli pandemian aikana kuitenkin tarpeellinen, Lintilä toteaa. Viidennellä kierroksella rahaa jaetaan ministerin mukaan vähemmän kuin aikaisemmin, noin 100 miljoonaa euroa.
Haastattelussa Lintilä kuvailee koronapassia merkittäväksi myös valtion menokurin kannalta.
– Ravintolat pystyvät koronapassin avulla pitämään liiketoimintansa pyörimässä. Siinä mielessä ollaan nyt erilaisessa tilanteessa kuin aikaisemmin kustannustuen näkökulmasta, Lintilä sanoo.





