Kokoomuksen europarlamentaarikon Mika Aaltolan mukaan ´suurvaltapolitiikan pelilauta on nyt ennustamaton.
– Yhdysvaltojen halu viheltää peli poikki Ukrainassa, lähentyä Venäjää ja (Volodymyr) Zelenskyin painostus epäsuotuisaan rauhaan liittyy Kiinan haasteeseen ja sen kustannuksiin Yhdysvalloille, kuka maksaa, Aaltola kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Europarlamentaarikko arvioi, että Yhdysvallat pyrkii suhteiden palauttamiseen Venäjän kanssa.
– Tarkoituksena on tuottaa hajurakoa Kiinaan, jotta sen patoaminen helpompaa. Tästä syntyy motiivi Venäjälle tyydyttävään väliratkaisuun Ukrainassa. Aikaisemmin idea oli padota Venäjä ja näyttää Kiinalle, että alueellisen laajentumisen tie ei toimi. Tätä arvostettiin Euroopassa ja Ukrainassa, vaikka myös (Joe) Bidenilla oli selkeät rajat Yhdysvaltojen sitoutumiselle Euroopan puolustamiseen Ukrainassa, Aaltola kirjoittaa.
Keskeinen argumentti Washingtonissa Natossa pysymiseen on Aaltolan mielestä kylmän transaktionaalinen.
– Eurooppalaiset Nato-maat on säikäytetty korottamaan puolustusmenojaan, on siis kohtuullista, että Yhdysvallat hyötyy tästä tilauksien muodossa, ja sitten kykenee paremmin toteuttamaan Kiinan patoamista. Taloudellisesti Venäjä ei kykene tätä piirrettä tarjoamaan. Maan kansantuote on suhteellisen pieni ja valjastettu nyt sotatalouteen Ukrainassa. Venäjä ei kykene tarjoamaan Euroopan resursseja. Mutta ajatus Washingtonissa onkin saada kummatkin. Venäjän läsnäolo Lähi-idässä ja Aasiassa yhdistettynä Euroopan resurssipohjaan.
Aaltolan mukaan Washingtonissa ei ymmärretä Venäjän Euroopalle muodostamaa uhkaa.
– Yhdysvallat antaa Venäjälle vapaita käsiä, ja siksi ruokahalua asediileihin Yhdysvaltojen kanssa on dramaattisesti laskenut Euroopassa, jossa ajatus ei ole transaktionaalinen vaan Venäjä-kysymys on eksistentiaalinen. Eurooppa korostaa lisäksi Yhdysvaltoja enemmän arvoja intressien lisäksi. Demokraattinen solidaarisuus oli keskeinen syy tukea Ukrainaa. Myös pienten maiden ääni korostuu Euroopassa enemmän. Yhdysvaltalainen nopeatempoinen suurvaltarealismi ei herätä luottamusta eikä kunnioitusta, hän kirjoittaa.
– Riskejä on nyt paljon kaikissa toimintalinjoissa. Yhdysvallat pelaa kovaa. En usko, että paras tulos on antaa periksi. Se on nähdäkseni sekä Euroopan että Yhdysvaltojen kannalta kaikkein riskipitoisin toimintavaihtoehto, Aaltola toteaa.
Suurvaltapolitiikan pelilauta on nyt ennustamaton. Yhdysvaltojen halu viheltää peli poikki Ukrainassa, lähentyä Venäjää ja Zelenskyin painostus epäsuotuisaan rauhaan liittyy Kiinan haasteeseen ja sen kustannuksiin Yhdysvalloille, kuka maksaa.
Yhdysvallat pyrkii suhteiden…
— Mika Aaltola (@MikaAaltola) March 10, 2025