Kokoomuksen puheenjohtaja pääministeri Pettei Orpo puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Vaasassa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

”Merkittävä pohja talouskasvulle Suomessa” – mikä on gigatehdas, josta nyt kova kisa?

Petteri Orpo kertoi Nokian johtaman konsortion tavoittelemasta EU:n suurhankkeesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomusjohtaja pääministeri Petteri Orpo kertoi puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksen tiedotustilaisuudessa Vaasassa gigatehtaan Suomi-hankkeesta.

Orpon mukaan ”jotain kertoo se”, että EU-alueella on kiinnostuttu tekemään yli 230 miljardin euron edestä tekoälyinvestointeja tulevina vuosina.

– Pidän tärkeänä, että hallitus päätti, että Suomi tavoittelee seuraavaa EU:n tekoälyn gigatehdasta. Kilpailu on kovaa, mutta Suomi pärjää varmasti tässä kisassa. Tekoälyn saralla Suomella onkin paljon voitettavaa ja annettavaa, nimenomaan EU:n kautta, Petteri Orpo totesi puheessaan.

EU-komission suunnitelmissa on valita Eurooppaan 6-7 giga factorya. Ne ovat jättimäisen laskentatehon omaavia gigatehtaita, supertietokoneita, joilla pohjustettaisiin voimakkaasti Euroopan roolia tekoälyn kehittämisessä digitalisaation kärjessä.

– Ettemme olisi esimerkiksi amerikkalaisten tai kiinalaisten toimijoiden armoilla, Petteri Orpo sanoi tiedotustilaisuudessa.

– Näihin on osoitettu aivan valtavaa kiinnostusta. Hakemuksia ja ilmoituksia hakemisaikeista on käsittääkseni yli 70 eri puolilta.

Suomella on Petteri Orpon mukaan vahva hakemus.

– Näissä ideana on, että emme pistä siihen paljonkaan julkista rahaa – suomalaisten veronmaksajien rahoja – vaan komissio osallistuu, mutta suurin osa rahoituksesta haetaan yksityiseltä sektorilta. Meillä Nokia vetää tätä konsortiota joka tähän on kerätty, Orpo kertoi.

– Tarkoitus ei ole saada vain paljon laskentakapasiteettia, vaan me nimenomaan haluamme lähteä kehittämään palvelutarjontaa. Näiden yritysten käyttöön laskentatehoa ja osaamista, jota päivänä tarvitaan.

– Tämä on erittäin mielenkiintoinen juttu.

Hallitus sitoutui Orpon mukaan asiaan viime keväänä voimakkaasti.

– Uskon että osin meidän rohkaisullamme suomalainen elinkeinoelämä ja yritykset lähtivät tähän mukaan. Kova kisa. Täysin mahdollista, että voisi saada aikaan merkittävää pohjaa talouskasvulle Suomessa. Varmasti puhutaan suuresta määrästä työpaikkoja tulevaisuudessa, Petteri Orpo lausui.

”Sallittua myös
hallituspuolueille”

Tiedotustilaisuudessa Petteri Orpolta kysyttiin esiin nousseista hankkeista, joita hallitusohjelmassa ei ole. Voiko hallitus päättää niistä vielä tämän kauden aikana?

Orpon mukaan on hyvä, että asioista käydään keskustelua ja nostetaan esille kiinnostavia tai merkittäviä kysymyksiä.

– Se on ihan sallittua myös hallituspuolueille. Ei se tarkoita, että (kun) puolue on hallitusvastuussa, että suut tukitaan ja muut mielipiteet pitää unohtaa kuin se mitä lukee hallitusohjelmassa, Petteri Orpo vastasi.

– Mutta kuitenkin on niin, että kun olemme samassa koalitiohallituksessa, ja haastavien pitkien neuvottelujen jälkeen yhteinen hallituspolitiikan linja on löytynyt, niin se on se päälinja jota me ajamme. Siihen päälle voidaan tehdä asioita, jos kaikki puolueet hyväksyvät.

Poimintoja videosisällöistämme

– Tämän sanottuani totean, että jos on asioita jotka jakavat kovasti ja joista ei ole yhteistä näkemystä, niin niiden esittäminen silloin on tietenkin haastavampaa, Orpo lisäsi.

Hän sanoi itse ajattelevansa, että keskitytään voimakkaasti hyvän hallitusohjelman eteenpäin viemiseen ”mutta sitten käydään kuitenkin keskusteluita”.

– Neljä vuotta on pitkä aika ja maailma kehittyy ympärillä. Siksi asioita nousee esiin. Meillä on sinänsä prosessit joita uusia asioita voi esiin tuoda.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)