Länsi-Suomen merivartiosto muistuttaa veneilijöitä varovaisuudesta vesillä.
Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen voimakkaista tuulenpuuskista merialueilla. Merivartioston mukaan varoitus koskee erityisesti huviveneilijöitä.
Länsirannikolla voi paikoittain esiintyä myös ukkospuuskia.
– Huolehdi siis asianmukaisesta varustuksesta ennen vesille lähtöä, ja muista että olosuhteet voivat muuttua nopeasti, merivartiosto kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Päivityksen ohessa merivartiosto jakaa Ilmatieteen laitoksen varoituskartan.
Kartan mukaan tuulivaroitus on voimassa kaikilla merialueilla Merenkurkkua, Perämeren eteläosaa ja Perämeren pohjoisosaa lukuun ottamatta.
Pohjois-Itämeren länsiosassa ja Ahvenanmerellä on myös voimassa aallokkovaroitus. Merkitsevä aallonkorkeus voi olla yli 2,5 metriä. Ilmatieteen laitoksen mukaan aallokko on silloin mahdollisesti vaarallinen huviveneille ja pienille aluksille.
.@meteorologit varoittaa erityisesti huviveneilijöitä voimakkaista tuulenpuuskista merialueella. Länsirannikolla voi paikoittain myös esiintyä ukkospuuskia. Huolehdi siis asianmukaisesta varustuksesta ennen vesille lähtöä, ja muista että olosuhteet voivat muuttua nopeasti. ⛈️ pic.twitter.com/0oJfiQsUUm
— Merivartiosto – LSMV (@meriraja) July 29, 2025





