Presidentti Martti Ahtisaaren hautajaiset järjestetään Helsingissä Martin päivänä perjantaina 10. marraskuuta. Siunaustilaisuus pidetään Helsingin tuomiokirkossa kello 13.
Presidentti Ahtisaari haudataan Hietaniemen hautausmaalle alueelle, jossa sijaitsevat presidenttien Urho Kekkonen, Mauno Koivisto, Risto Ryti ja C.G.E. Mannerheim haudat. Hautajaispäivä on yleinen suruliputuspäivä koko maassa.
Yleisradio lähettää hautajaiset suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa sekä Radio Suomessa.
Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan keskiviikkona valtiollisten hautajaisten järjestämisestä. Valtioneuvoston jäsenet pitivät istunnon aluksi hiljaisen hetken maanantaina menehtyneen presidentti Ahtisaaren muistolle.
Valtioneuvosto asetti toimikunnan suunnittelemaan ja valmistelemaan hautajaisia. Toimikunnan puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Risto Artjoki.
Martti Ahtisaari oli Suomen kymmenes tasavallan presidentti. Hän toimi virassa vuosina 1994–2000. Hän oli kuollessaan 86-vuotias.





