Muuttokyyhky on päällisin puolin harmittoman näköinen lintu. Se on suunnilleen meidän sepelkyyhkyn kokoinen, joskin hieman värikkäämpi. Elintavoiltaan se eroaa meidän kyyhkyistämme siinä, että se liikkuu usein jättiläismäisissä parvissa, joissa saattaa olla miljoonia lintuja.
Tai oikeammin, se liikkui. Sillä vaikka muuttokyyhky oli aikoinaan Pohjois-Amerikan yleisin lintu, viimeinen muuttokyyhky nimeltään Martha kuoli sukupuuttoon eläintarhassa vuonna 1914.
Se seikka, että ennen maailman yleisimmän linnun sukupuuttoon kuolemisen tarkka hetki tiedetään, on lisännyt muuttokyyhkyn symboliarvoa. Sen kohtalon on katsottu kuvastavan ihmisen ahneutta, lyhytnäköisyyttä ja välinpitämättömyyttä. Lajin sukupuuton syy oli posketon metsästys.
Nyt Yhdysvalloissa on ryhdytty pohtimaan lajin herättämistä henkiin. Tämä Feeniks-hanke tuskin olisi tieteelle ylivoimainen, dna:ta on runsaasti, sillä muuttokyyhkyjä löytyy täytettynä ja säilöttynä satamäärin. Ja koska hanke saattaa onnistua, sitä vastustetaan. Ja kiivaasti.
Muuttokyyhkyn henkiin herääminen olisi ympäristöliikkeelle paha takaisku.
Pelissä on paljon muutakin kuin yhden lajin kohtalo. Jos ihminen pystyy korjaamaan virheitään, kyseenalaistuu moni ympäristöliikkeen totuus. Sukupuuttoon kuoleminen ei olekaan lopullista, väestön kasvun ja ruoan tuotannon rajat eivät ehkä olekaan ennalta määrätty ja mikä pahinta, ilmastonmuutokseenkin saattaa löytyä jokin tekninen ratkaisu.
Sillä hetkellä kun luonnonsuojelu siirtyy pois malthuslaisesta ja luddiittisesta maailmankuvasta kehitysoptimismiin, koko liike on vaikeuksissa. Mitä virkaa on ympäristöpolitiikalla, jossa ei moralisoida, kielletä ja pelotella? Englanninkielinen hakusana de-extinction kertoo, kuinka tunteita herättävä tämä kysymys on.
Modernin ympäristöliikkeen perinteet ovat syvällä milleniaarisessa (maailmanloppu tulee!) ajattelussa. Useimmat ympäristöliikkeen ikääntyneet aktiivit aloittivat uransa pelottelemalla Ronald Reaganin suistavan maailman ydinhelvettiin, ja kun Reagan heidät petti, siirtyivät he vakuuttelemaan, että samaiseen helvettiin vie myös kulutusyhteiskunta.
Se, että maailman puhtain luonto ja terveimmät ihmiset ovat siellä missä kulutetaan eniten, ei ole tätä argumentaatiota hillinnyt. Mutta jos tiede pystyy pian (ehkä jo nyt) ratkaisemaan, niin peruuttamattoman asian kuin sukupuutto, putoaa isolta osaa ympäristöaatteelta pohja pois.
Vielä viisi vuotta sitten sanat sopeutuminen ja mukautuminen olivat lähes kirosanoja ilmastonmuutoksesta puhuttaessa. Nyt ne tekevät paluuta. Muuttokyyhkyn paluu voisi sekin osaltaan antaa uskoa sille, että tulevaisuus on myös ympäristökysymyksissä mahdollisuus eikä uhka.
Eero Iloniemi on partneri vaikuttajaviestintään ja yhteiskuntasuhteisiin erikoistuneessa Fipra Finland konsulttitoimistossa.
