Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov otti maanantai-iltana tilan haltuun Turussa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa paitsi jykevällä preesensillään, myös sanomallaan.
Ulkoministeri Erkki Tuomiojan alkupuheenvuoron jälkeen äänessä oli lähes pelkästään Lavrov. Suomalaiskollega seurasi showta sivusta. Kuvaajat harmittelivat lähes tunnin kestäneen infon jälkeen, ettei Tuomiojan haukotus ehtinyt tarttua filmille tilaisuuden loppusuoralla.
Lavrovin pitkän yksinpuhelun vuoksi toimittajat eivät ehtineet esittää niitä vaikeimpia kysymyksiä. Ensimmäisenä mikrofonin saaneen venäläisjournalistin lisäksi puheenvuoron sai vain yksi suomalaistoimittaja. Paikalla oli salillinen kotimaista ja ulkomaista mediaa sekä kymmenittäin kameroita.
Esimerkiksi siihen, mitä Venäjä Suomen Nato-jäsenyydestä ajattelisi, ei saatu vastausta. Myöskään Venäjän toimintaan Krimillä ja Itä-Ukrainassa ei päästy.
Sen sijaan voimme kuitenkin huokaista helpotuksesta. Vaikka maailman turvallisuuspoliittinen tilanne on muuttunut, Suomi on Venäjän mielestä edelleen kerrassaan erinomainen naapuri. Kumpikaan ei ole pettänyt toista viime vuosina, Lavrov totesi.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi tiistaina tavattuaan Lavrovin, ettei Suomen ulkopoliittinen keskustelu noussut tapaamisessa esiin. Venäjän ulkoministeri ei enää Kultaranta-visiitin jälkeen antanut kommentteja medialle.
Se ainoa suomalaistoimittajan esittämä kysymys maanantaina koski venäläispoliitikkojen kakkoskaartin viimeaikaisia kovia lausuntoja. Lavrov kuittasi ne lyhyesti: ei pidä tulkita ja lainata liian pitkälle. Tiedotustilaisuutta kuuntelemassa ollut Ilkka Kanervan arvioi Nykypäivälle, että Lavrov oli kysymyksestä vaivaantunut.
Perinteisen pikkusuomettuneen mediakohun keskellä oikeat ja vaikeat asiat jäivät taas käsittelemättä. Osansa oli kuitenkin myös venäläisulkoministerin taitavalla mediastrategialla.
Suvi Uusitalo on politiikan toimittaja Verkkouutisissa ja Nykypäivässä.





