Euroopan parlamentin täysistunnossa keskiviikkona äänestettävällä pakkaus- ja pakkausjäteasetuksella voi pahimmillaan olla dramaattiset vaikutukset suomalaiselle biopohjaiselle pakkausteollisuudelle. LEHTIKUVA/ANNI REENPÄÄ

”Lapsi menossa pesuveden mukana” – komission asetus uhka biopohjaiselle pakkausteollisuudelle

Epäonnistuessaan asetus saattaisi jopa lisätä ympäristökuormaa ja muovin kulutusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan parlamentin täysistunnossa keskiviikkona äänestettävällä pakkaus- ja pakkausjäteasetuksella voi pahimmillaan olla dramaattiset vaikutukset suomalaiselle biopohjaiselle pakkausteollisuudelle. Epäonnistuessaan se saattaisi jopa lisätä ympäristökuormaa ja muovin kulutusta.

– Tässä on nyt lapsi menossa pesuveden mukana. Komissio on tehnyt esitykseen puutteelliset vaikutusarviot, joissa pakkauksen koko elinkaarta, energian- ja vedenkulutusta, vaikutusta ruokahävikkiin tai elintarviketurvallisuuteen ei ole kunnolla huomioitu. EU-parlamentissa esitys on saatava nyt oikeille raiteille, europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok./EPP) vaatii.

Sinänsä tavoite pakkausjätteen vähentämisestä on hänen mukaansa oikea. EU-alueella syntyy pakkausjätettä keskiarvolta miltei 200 kiloa per henkilö vuodessa, josta viidesosa muovia. Mahdollisuuksia jätteen vähentämiseen on.

Virkkunen muistuttaa, että suomalainen teollisuus on pitkään investoitunut uusiutuviin, ympäristöystävällisiin pakkauksiin.

– Ongelma on, ettei komission esityksessä tunnisteta lainkaan näiden uusiutuvien pakkausmateriaalien käyttöä ja kuitujen kierrätystä, vaan painotetaan kieltoja ja saman pakkauksen uudelleenkäyttöä. Kun kertakäyttöinen uusiutuva ja kierrätettävä pahvimuki korvataan tiskattavilla kestokupeilla, se tarkoittaa usein suurempaa vedenkulutusta ja logistisia haasteita, puhumattakaan kahviloiden tarvitsemasta infrasta ja henkilökunnasta, Virkkunen toteaa.

Komissio esittää tiettyjen pakkausten täyskieltoja, sekä uudelleenkäyttö- ja uudelleentäyttötavoitteita kuljetuspakkauksille, take a way -pakkauksille sekä virvoitus- ja alkoholijuomapakkauksille.

Take away -juomista 20 prosenttia pitäisi tarjota uudelleen käytettävistä kupeista vuoteen 2030 mennessä ja 80 prosenttia 2040 mennessä.

Kahviloiden omissa tiloissa kertakäyttökuppien käyttö kiellettäisiin tarjoilussa kokonaan jo vuonna 2030, samoin kuin esimerkiksi kauppojen alle 1,5 kilon hedelmä- ja vihannespakkaukset.

Virkkusen mukaan komission esitys on saanut hyvin ristiriitaisen vastaanoton.

– Ympäristövaliokunnan käsittelyyn tuotiin yli 2 000 muutosesitystä, ja edelleen tämän viikon täysistuntokäsittelyssä äänestyksessä on yli 700 muutosesitystä, Virkkunen sanoo.

Hän itse tukee vahvasti EU-parlamentin teollisuusvaliokunnan kantaa, jossa painotetaan ennen kaikkea pakkausten elinkaarianalyysia ja kierrätysasteen kasvattamista.

– Kiellot ja rajoitukset yksin eivät vähennä jätettä, tilalle tarvitaan innovatiivisia, uusiutuvia ja kierrätettäviä pakkausratkaisuja. Suomesta jos jostain näitä ratkaisuja löytyy. Niille on nyt varmistettava markkinat, Virkkunen sanoo.

Parlamentin äänestettyä kannastaan vuorossa ovat vielä EU-parlamentin, neuvoston ja komission väliset trilogineuvottelut, joissa sovitaan asetuksen lopullisesta sisällöstä.

LUE MYÖS:
Vaatimus pakkausten uudelleenkäytölle toisi isoja haasteita myymälöille

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)