Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi lakkolakeja koskevan mietinnön. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Lakkolait etenevät eduskunnassa

Valiokunnan mietinnön mukaan poliittisten lakkojen rajoittamista voidaan aikaistaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevasta lainsäädännöstä on valmistunut.

Valiokunta puoltaa työtaisteluoikeuden rajoittamista koskevan sääntelyn hyväksymistä muutettuna. Poliittisiin lakkoihin valiokunta ehdottaa 12 kuukauden aikarajaa, jonka kuluttua poliittista työtaistelua voi jatkaa saman tavoitteen saavuttamiseksi.

Lisäksi valiokunta ehdottaa täydennettäväksi edellytyksiä, joiden mukaan työnantaja voi kuitata lainvastaiseksi todettuun työnseisaukseen osallistuneen työntekijän palkasta 200 euron seuraamusmaksun.

Ehdotetut lait on hallituksen esityksen mukaan tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2024. Valiokunta sanoo mietinnössään, että lait pitäisi saattaa voimaan mahdollisimman pian.  Mietinnössä lisäksi todetaan, ettei estettä lakien voimaantulon aikaistamiseen ole.

Oppositiopuolueista SDP, vasemmistoliitto ja vihreät esittävät vastalauseissaan lakkolakien hylkäämistä. Valiokunnan oppositioedustajat katsovat, että esitetyt lakimuutokset ovat suhteettoman rajuja.

– Mielestämme yksilöille määritelty 200 euron sakko on tarpeeton ja sitä ei tulisi säätää. Tällaisia työrauhan vastaisia tapauksia on nykyäänkin erittäin harvoin. 2000-luvulla yli 1100:sta käsitellystä jutusta vain 39. Nyt kun lakkosakot nousevat rajusti työtekijäpuolelle, niitä on entistä vähemmän. Teemme vain uudenlaista oikeuskäytäntöä, turhaa lainsäädäntöä ja aiheutamme kaksinkertaisen sanktion ensin yhdistykselle ja sitten vielä sen jäsenelle, sanovat oppositioedustajat yhteisessä tiedotteessaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)