Koronapotilasta hoidetaan sairaalassa Pariisissa. / LEHTIKUVA / AFP Julien de Rosa

Lääkäri varoittaa uudesta aallosta: Kuolleisuus voi nousta 10 prosenttiin

Sairaaloiden ylikuormittuminen uhkaa heikentää koronapotilaiden hoitotuloksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen omikronmuunnoksen on varoitettu kuormittavan lähiviikkojen aikana sairaalahoitoa monissa maissa.

Alustavien tietojen mukaan infektiot olisivat keskimäärin lievempiä, sillä variantti ei iske yhtä rajusti tartunnan saaneiden keuhkoihin. Korkean tartuttavuuden vuoksi tapausmäärät voivat silti nousta ennätysmäisesti lyhyen aikavälin sisällä, minkä ennakoidaan vievän suuren joukon ihmisiä sairaalahoitoon.

Yhdysvaltain Ohiossa työskentelevä lääkäri Denise Dewald kehottaa kaikkia sairaaloita tiedottamaan nykyistä laajemmin FFP2-tasoisten maskien käytöstä ja jakelemaan niitä henkilökunnan jäsenille tartuntojen ja poissaolojen välttämiseksi.

Hän huomauttaa koronaviruksen aiheuttaman tapauskuolleisuuden olleen tähän asti noin 1,6 prosenttia. Hoitotulokset uhkaavat heikentyä, jos potilasmäärät kasvavat äkillisesti. Yhdysvalloissa sairaalahoidon kuormitus on ollut paikoin korkealla tasolla jo aiemman, deltamuunnoksen aiheuttaman epidemia-aallon seurauksena.

– Jos sairaalat ylikuormittuvat, niin koronan aiheuttama kuolleisuus nousee. Ennakoin sen nousevan todennäköisesti 5–10 prosenttiin. Meillä ei olisi sairaaloita, jos siellä ei pystyttäisi pelastamaan ihmishenkiä, Denise Dewald kirjoittaa Twitterissä.

Lääkärin mukaan omikronin aiheuttaman taudinkuvan vakavuutta on vielä vaikea arvioida. Kuolemantapauksia kirjataan yleensä pitkällä viiveellä eli vasta noin kolme viikkoa akuutin infektion jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)