Argentiinalainen urheilutoimittaja ja tietokirjailija Luciano Wernicke käsittelee uutuusteoksessaan maailman mahtavinta urheilutapahtumaa, kesäolympialaisia.
Antiikin Kreikassa Olympian kaupunki tunnettiin ennen kaikkea Zeukselle omistetusta temppelistään. Kaupungissa järjestettiin neljän vuoden välein erilaisia uskonnollisia ja kulttuurisia riittejä, joihin kuului myös urheilu.
Ensimmäinen tunnettu olympiavoittaja oli Koroibos-niminen mies, joka voitti vuonna 776 eaa stadionjuoksun eli 192,28 metrin mittaisen kilpailun. Todennäköisesti kilpailuja oli kuitenkin järjestetty jopa toistasataa vuotta aiemmin.
Vähitellen lajien ja osanottajien määrä kasvoi. Aluksi osallistumisoikeus oli vain vapailla kreikkalaisilla miehillä, poliittisista syistä kisoihin hyväksyttiin myöhemmin myös ulkomaalaisia, kuten roomalaisia. Voittajat saivat palkinnoksi vain oliivipuun oksista ja lehdistä tehdyn seppeleen, tosin kaupunkivaltiot alkoivat jakaa menestyneille urheilijoilleen erilaisia etuuksia.
Antiikin olympialaiset jatkuivat aina vuoteen 394, jolloin Rooman keisari Theodosius I Suuri lopetti kisat, koska ne olivat kirkon mielestä moraalittomia ja maallisia. Myöhemmin kaikki Olympian temppelit määrättiin tuhottaviksi ja hävitystä täydensivät alueella tapahtuneet useat maanjäristykset.
Alkuvaiheet kisat
Eurooppalaiset arkeologit löysivät 1800-luvun puolivälissä Olympian rauniot ja ranskalainen paroni Pierre de Coubertin sai ajatuksen järjestää olympialaiset uudelleen. Hänen aloitteestaan perustettiin Kansainvälinen Olympiakomitea (KOK) vuonna 1894 ja kahta vuotta myöhemmin pidettiin ensimmäiset olympiakisat yli 1400 vuoden tauon jälkeen Ateenassa.
Ateenan kisat olivat tietenkin hyvin vaatimattomat. Niihin osallistui 176 urheilijaa 12 eri maasta ja lajeja oli yhdeksän. Vertailun vuoksi vuonna 2016 Rio de Janeirossa oli 11[nbsp]551 urheilijaa 206 maasta ja lajeja oli 28.
Wernicke katsoo, että sekä Pariisin vuoden 1900 ja St. Louisin vuoden 1904 olivat kaikin tavoin epäonnisia tapahtumia. Molemmat olivat osa maailmannäyttelyjen ohjelmaa, joten olympiakisoissa ei järjestetty minkäänlaisia avajais- eikä lopettamisseremonioita.
Boikotit
Olympialaista puhuttaessa boikotti on yhden tai useamman maan kohdistamaa painostusta toista kohtaan kisojen järjestämisen tai tapahtuman onnistumisen vaikeuttamiseksi. Samalla tavoitteena on oman kannanoton tai vaatimuksen esilletuominen.
Itse asiassa jo ensimmäisiä nykyaikaisia kisoja Ateenassa 1894 boikotoi Osmanien valtakunta eli Turkki, josta Kreikka oli aiemmin itsenäistynyt. Osmanit eivät kuitenkaan saaneet muita valtioita mukaan hankkeeseensa.
Wernicken mukaan Helsingin olympialaiset olivat käännekohta olympialiikkeen historiassa. Tuolloin Neuvostoliitto tuli mukaan kisoihin ja samalla se tarkoitti kylmän sodan käymistä myös olympialaisissa.
Vuonna 1956 vain kuukautta ennen Melbournen kisoja Neuvostoliitto tukahdutti väkivaltaisesti Unkarin kansannousun. Tämän takia Espanja, Sveitsi ja Alankomaat eivät halunneet osallistua olympialaisiin Neuvostoliiton kanssa. Sen sijaan Unkari lähetti joukkueen.
Melbournessa käytiin kenties maailman tunnetuin vesipallo-ottelu. Siinä Unkari ja Neuvostoliitto kohtasivat ja pelaajat löivät vastustajiaan pinnan alla. Lopulta veri värjäsi uima-altaan veden ja tuomarit keskeyttivät ottelun.
Vuonna 1976 Montrealin kisat joutuivat boikottiin. Taustalla oli Afrikan maiden vaatimus Uuden-Seelannin sulkemisesta pois olympialaisista, koska sen rugbyjoukkue oli pelannut ottelun apartheid-politiikkaa noudattavassa Etelä-Afrikassa. KOK ei kuitenkaan ryhtynyt toimenpiteisiin Uutta-Seelantia vastaan ja tämän seurauksena 25 Afrikan maata jäi pois kisoista.
Vuonna 1980 Moskovan kisoja kohtasi olympiahistorian suurin boikotti. Yhdysvallat ajoi massiivista boikottikampanjaa, jolla osoitettiin mieltä Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittamaa Afganistanin miehitystä vastaan. Yrityksiä oli myös saada KOK perumaan koko tapahtuma, mutta järjestön puheenjohtaja Michael Morris ilmoitti, että vain kolmas maailmansota voisi estää kisat.
Yhdysvallat sai kampanjaansa mukaan kymmeniä valtioita ja Moskovan kisoihin osallistui vain 80 maata. Monet länsimaat lähettivät joukkueen, mutta niiden urheilijat kilpailivat olympialipun alla. USA:n poissa ollessa Neuvostoliitto sai peräti 195 mitalia.
Vuoden 1984 Los Angelesin kisoista jäi puolestaan pois 14 valtiota, joihin kuuluivat Neuvostoliitto ja sen liittolaiset. USA sai nyt vuorostaan vapaammin kahmia mitaleja, joita tulikin 174.
Soulin olympialaiset vuonna 1988 jäivät kylmän sodan viimeisiksi kisoiksi ja pitkästä aikaa mukana olivat nyt sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto. Pari vuotta myöhemmin Neuvostoliitto romahti, mutta vielä Soulissa maa näytti mahtinsa urheilusektorilla. Neuvostoliitto saavutti 132 ja USA 94 mitalia. Kisoja boikotoi vain seitsemän valtiota, kuten Pohjois-Korea, Kuuba ja Etiopia.
Luciano Wernicke: Olympialaisten merkillinen historia 1896-2016. 383 sivua. Minerva Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
