Hilkka Malisen mukaan uusien palveluiden kehittäminen, erilaisten toimenkuvien syntyminen ja muuttuvat toimintamallit haastavat finanssialan yritykset monella tasolla.
– Juuri kun opimme, että digitalisaatio muuttaa toimintatapojamme ja osaamistarpeita, on fokus siirtynyt ekosysteemeihin, koneoppimiseen, tekoälyyn, robotiikkaan ja lohkoketjuihin. Asiakkaat ovat tottuneet palveluiden jatkuvaan kehittymiseen, eivätkä hyväksy paikalleen pysähtymistä. Kliseisesti sanottuna he äänestävät jaloillaan, jos palveluntarjoaja ei pysy kehityksessä mukana, hän kirjoittaa Elon blogissa.
Voimakkaimman myrskyn silmässä ovat hänen mukaansa liiketoiminnan johtaminen ja innovointi, mutta heti seuraavana tulee osaamisen kehittäminen ja johtaminen.
– Kuka luo uusia palveluita, jos yrityksessä ei löydy siihen osaajia? Kuinka johtaa liiketoimintatavoitteisiin, jos esimiehillä ei ole käsitystä uusista toimintatavoista, Malinen kyselee.
Uudenlaisen osaamisen hankkiminen rekrytoinneilla tai nykyisen henkilöstön kouluttaminen täysin uudenlaisiin toimenkuviin on hänen mukaansa yrityksen keskeisimpiä kilpailutekijöitä. Tämän päivän tarpeiden lisäksi yritysten on nähtävä riittävän pitkälle, ettei osaamisvajeita ehdi syntyä.
– Suomessa on ministeriötasolla käynnistetty osaamisen ennakointi- ja kehityshankkeita. Hyvä näin, sillä osaamisen muutosta tarvitaan koko Suomen tasolla. Valitettavaa kuitenkin on, että yritykset ovat hankkeessa aliedustettuina. Nimenomaan yritykset kilpailevat suppeasta määrästä erityisosaajia ja niillä on näkemystä siihen, kuinka paljon ja minkä alan osaajia yrityksissä tulevaisuudessa kaivataan, Malinen muistuttaa.





