Koronatestausta Yhdysvalloissa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Koronan asiantuntijan tuska: Missä viipyy Operaatio Nenäsuihke?

Tutkijoiden mukaan kokeet nenäsumuterokotteista ovat olleet erittäin lupaavia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemian alussa Yhdysvaltain liittovaltion hallinto käynnisti julkisen ja yksityisen sektorin Operation Warp Speed -ohjelman (OSW), jonka tarkoituksena oli nopeuttaa koronarokotteiden kehitystä.

Miljardirahoituksen saanut massiivinen ohjelma osoittautui menestykseksi, sillä ensimmäiset 95-prosenttisen suojan antavat rokotteet kehitettiin jo noin kymmenen kuukauden kuluessa.

Amerikkalainen huippututkija, lääkäri Eric Topol ja Yalen yliopiston professori Akiko Iwasaki kirjoittavat Science Immunology -tiedejulkaisussa, että vastaava salamannopea operaatio pitäisi aloittaa nenään suihkautettavan koronarokotteen kehittämiseksi.

Heidän mukaansa ”Operaatio Nenäsuihke” voisi mahdollistaa sen, että markkinoille ja jakeluun saadaan tehokkaasti tartuntoja ehkäisevä suihke.

Tutkijoiden mukaan hallinnon ja yritysten kiinnostus suihkeita kohtaan on kuitenkin ollut vähäistä. OSW-ohjelman kaltaisen työntövoiman puuttuminen aiheuttaa asiantuntijoiden mukaan huomattavia viiveitä tuotannon laajentamiseen, viranomaishyväksyntään ja jakeluun.

Artikkelin kirjoittaja Eric Topol kertoo Twitterissä, että tutkimustulokset nenärokotteista ovat olleet erittäin lupaavia. Muutama rokote on päässyt kliinisissä tutkimuksissa jo pitkälle, mutta hallinnon tuki yhä puuttuu.

– Emmekö ole oppineet, mihin tämä maa pystyi OSW-ohjelmalla? Neljä (12:sta) nenärokotetutkimuksesta on vaiheessa kolme. Niistä on lupaavia tietoja, mutta ei valtion tukea valmistukseen, jakeluun tai sääntelyyn. Ikään kuin tartuntojen ja muunnosten kanssa ei olisi ongelmaa, amerikkalaistutkija ihmettelee tviitissään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)