Tuore kokoomuksen kansanedustaja Aura Salla kommentoi Twitterissä EU-komissaari Jutta Urpilaisen (sd.) ajatuksia Suomen EU-päätöksenteosta.
Jutta Urpilainen kertoi aiemmin, että Suomessa ollaan usein pahasti myöhässä vaikuttamassa EU:n asioihin. Urpilainen toivoi, että tulevalla hallituskaudella Suomessa tarkasteltaisiin kriittisesti EU-päätöksenteon rakenteita.
– Tässä voi kysyä, mitä suomalainen komissaari on tehnyt ennakkovaikuttamisen edistämiseksi, Salla kirjoittaa Twitterissä.
Salla on Urpilaisen kanssa kuitenkin samoilla linjoilla siitä, että Suomen tulisi pyrkiä käyttämään vaikutusvaltaansa vieläkin vahvemmin EU:n asioissa.
Twiitissään Salla listaa toimenpiteitä, joita toivoisi EU:ssa tehtävän. Tärkeimpänä hän nostaa sen, että EU:n sisämarkkinat palvelevat suomalaisten yritysten etuja. Loppuosa kansanedustajan listauksesta löytyy alta.
- Sääntely on matalaa ja yhtenäistä
- Pääomat liikkuvat vapaammin
- Investoinnit eivät nojaa näin vahvasti pankkirahoitukseen
- Olemassa olevat rahoitusohjelmat ja -instrumentit toimivat ja tulokset ovat mittavia
- Kauppapolitiikkaa edistetään esim. USA:n kanssa
- Puolustusunionissa keskitytään muun muassa ase- ja ammustuotantoon ja sotilaskaluston liikkuvuuteen
2. pääomat liikkuvat vapaammin, 3. investoinnit eivät nojaa näin vahvasti pankkirahoitukseen, 4. olemassa olevat rahoitusohjelmat ja -instrumentit toimivat ja tulokset ovat mitattavia, 5. kauppapolitiikkaa edistetään esim. USA:n kanssa, 6. puolustusunionissa keskitytään mm. ase-…
— Aura Salla (@AuraSalla) May 6, 2023
Jutta Urpilainen HS:lle: Suomessa tapana herätä, kun esitys on jo tehty (Verkkouutiset 6.5.2023)