Kohteena koulut – Erdoganin puhdistukset laajenemassa ulkomaille

Turkki on vaatinut maanpaossa asuvaan uskonnolliseen johtajaan linkittyvien koulujen sulkemista maansa rajojen ulkopuolellakin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Epäonnistuneesta vallankaappausyrityksestä Turkissa syytettyyn Fethullah Güleniin liittyvät puhdistukset ovat laajenemassa myös ulkomaille, kertoo Deutsche Welle. Kotimaisten koulu-uudistusten lisäksi Turkki on vaatinut Güleniin linkittyvien koulujen sulkemista Afrikassa.

Myös Hizmetinä tunnetun gülenistisen liikkeen pyörittämiä kouluja löytyy maailmalta yli 160 maasta. Afrikassa kouluja on muun muassa Senegalissa, Nigeriassa, Somaliassa ja Tansaniassa.

Nigeria on jo saanut Turkin suurlähettiläältä pyynnön sulkea koulut perustuen Turkin terroristijärjestönä pitämän gülenistisen liikkeen yhteydestä niihin. Samaa pelätään nyt monessa muussakin Afrikan maassa. Turkista paljon kehitysapua saanut Somalia sulki koulut oma-aloitteisesti lähes heti vallankumousyrityksen jälkeen.

Tansanialle antamansa avun Turkki jäädytti vallankaappausyrityksen jälkeen, huolimatta maiden läheisistä väleistä. Kouluissa pelätäänkin nyt Turkin puuttumista niiden toimintaan.

”Meidän agendamme on koulutus. Meillä ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa”, sanoo Tansanialaisen koulun apulaisrehtori Abdulrahman Saloum.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan julisti epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen maahan kolmen kuukauden hätätilan. Maassa on sen jälkeen pidätetty, erotettu tai pantu toistaiseksi viralta kymmeniä tuhansia ihmisiä. Heidän joukossaan on niin sotilaita, opettajia, tuomareita kuin poliisejakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)