Kiinan arvioidaan olevan matkalla kohti demografista romahdusta aiemman yhden lapsen politiikan ja viimeaikaisen syntyvyyden laskun seurauksena.
Monet asiantuntijat pitävät vuonna 1980 käyttöön otettua yhden lapsen politiikkaa historian suurimpiin lukeutuvana yhteiskunnallisena kokeena. Wall Street Journal -lehden mukaan kokeilun taustalla vaikuttivat Moskovassa koulutuksena saaneen rakettitutkija Song Jianin tekemät laskelmat.
Valtiollisten tilastojen perusteella syntyneiden lasten määrä laski viime vuonna yli 500 000:lla. Kiinan hallitus ei ole pystynyt kääntämään kehitystä, sillä asenteet lastenhankintaa kohtaan vaikuttavat muuttuneen. Ikääntyvä väestö aiheuttaa kasvavaa painetta kansantaloudelle seuraavien vuosikymmenten aikana.
Osa tutkijoista uskoo Kiinan hallituksen aliarvioineen syntyvyyden laskua, joten kriisi voi osoittautua ennakoituakin vakavammaksi. Kiinan väestö voi pudota 1,4 miljardista jopa vain 525 miljoonaan vuosisadan loppuun mennessä.
– Ennusteemme vuosille 2022 ja 2023 olivat jo aiemmin matalia, mutta todellinen tilanne osoittautui pahemmaksi, Victorian yliopiston väestötutkija Xiujian Peng sanoo.
Pekingin yliopiston professori James Liang arvioi, että Kiinan pitäisi ohjata jopa viisi prosenttia bruttokansantuotteestaan tukiin, joilla lapsiluku saataisiin 1,4:ään eli muiden teollisuusmaiden tasolle.
Wisconsin-Madisonin yliopiston tutkija Yi Fuxian epäilee aihetta koskevia Kiinan valtiollisia tilastoja. Hänen mukaansa väestö todennäköisesti alkoi kutistua jo vuosia sitten. Tähän viittaavat koulutilastot ja syntyneille annettujen rokotteiden määrä. Tutkija sanoo, että kriisin mittakaavaa on vaikea edes kuvitella.
– Kiinan väestöpolitiikka on perustunut virhelaskelmiin vuosikymmenten ajan, tutkija sanoo.