Keskeiset toiminnot yritetään turvata vartiointialan lakon aikana

Turvallisuusalan yritykset koettavat pitää turvallisuuden kannalta keskeiset toiminnot käynnissä vartiointialan lakon aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen ammattiliitto PAM aloittaa keskiviikkona 24.10. koko vartiointialaa koskevan, kolmen vuorokauden mittaisen lakon.

– Ratkaisua ei löytynyt, koska PAMille eivät riittäneet samantasoiset palkankorotukset kuin kahdelle miljoonalle muulle palkansaajalle. PAMin vaatimuslistalla oli lisäksi lukuisia muitakin asioita, kuten muun muassa ylimääräisiä palkallisia vapaapäiviä, sanoo Palvelualojen työnantajat Palta ry.

Neuvotteluja uudesta työehtosopimuksesta vartiointialalle on käyty tuloksetta viime keväästä saakka. Palvelualojen työnantajat sanoo esittäneensä neuvottelujen kuluessa useita eri ratkaisumalleja, niistä yksikään ei ole kelvannut PAMille.

Neuvotteluja jatkettiin viime ja tällä viikolla valtakunnansovittelijan johdolla, mutta ratkaisua asiaan ei saatu. Valtakunnansovittelijalla ei ollut mahdollisuutta antaa edes sovintoesitystä, koska osapuolten näkemykset olivat niin kaukana tosistaan.

– On hyvin vaikea ymmärtää, miksi PAM ajoi vartijat lakkoon, vaikka heille jo keväällä tarjottu työehtosopimusratkaisu on yleisen linjan mukainen, työmarkkinapäällikkö Olli Nurminen Paltasta sanoo.

Hänen mukaansa PAMin lakkotoimet ovat erittäin valitettavia ja vaarantavat koko vartiointialan maineen ja työpaikat. PAMin vaatimukset muun muassa ylimääräisistä palkallisista vapaista ovat Paltan mielestä täysin kohtuuttomia: edellisellä sopimuskaudella on sovittu vuosivapaajärjestelmästä, joka takaa työntekijöille runsaasti palkallisia vapaapäiviä.

– Vartijoiden lakko koskee koko vartiointialaa. PAM ei ole käytännössä suostunut rajaamaan edes yhteiskunnan ja kansalaisten kannalta tärkeimpiä toimintoja lakon ulkopuolelle. PAMin toiminta on vastuutonta, arvistelee asiantuntija Simopekka Koivu Paltasta.

Vaikka lakko pysäyttää turvallisuusalan töitä, alan yritykset tulevat pitämään turvallisuuden kannalta keskeiset toiminnot käynnissä parhaan kykynsä mukaan.

– Olen erittäin pettynyt, ettei edes sovintoesitystä saatu aikaiseksi. Työehtosopimusta ei synny pitämällä kynsin hampain kiinni ylimitoitetuista vaatimuksista. Työnantajapuoli on tehnyt kaikkensa hyvän kompromissiratkaisun aikaansaamiseksi. Lakkoilulle ei pitäisi olla syytä, Nurminen jatkaa.

Sopimuksen piirissä on noin 8[nbsp]500 Paltan jäsenyritysten työntekijää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)