Kauppatase ylijäämäiseksi: vienti ja tuonti supistuisivat

Suomen tavaraviennin arvo jäi marraskuussa Tullin ennakkotilaston mukaan vajaaseen 4,7 miljardiin euroon eli viisi prosenttia pienemmäksi kuin vuotta aiemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuonnin arvo väheni samaan aikaan neljä prosenttia ja jäi alle 4,6 miljardiin euroon. Siten kauppatase nousi marraskuussa neljän alijäämäkuukauden jälkeen 130 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Tammi-marraskuussa tase oli kuitenkin 1,7 miljardia euroa alijäämäinen. Vuoden 2012 marraskuun tase oli 175 miljoonaa euroa ylijäämäinen, mutta tammi-marraskuussa kertyi tuolloin vajetta yli 1,8 miljardia euroa.

Marraskuun heikko kehitys johtui kokonaan ulkokaupan taantumisesta. Sekä vienti EU-maihin että tuonti EU:sta kasvoi kolme prosenttia, mutta vienti EU:n ulkopuolelle väheni 15 prosenttia ja ulkokaupan tuonti 14 prosenttia.

Viennin suurimmat kasvumaat olivat Ruotsi ja Ranska; selvää laskua oli viennissä Venäjälle. Tuonti Venäjältä ja Kiinasta väheni, kun taas tuonti Saksasta, Ruotsista ja Alankomaista päätyi kasvuun.

Viennin kasvualoja olivat marraskuussa rauta ja teräs, eräät kuljetusvälineet sekä mekaaninen metsäteollisuus. Nikkelin ja koneiden vienti jäi edellisvuotista pienemmäksi.

Viennin muutosprosenttia painoi alaspäin myös vertailuvuodelle ajoittunut 50 miljoonan euron arvoinen alustoimitus. Tuonnissa kulkuneuvot ja turkisnahat kasvattivat osuuttaan, mutta sähköteknisen teollisuuden ja malmirikasteiden tuonnin arvo pieneni selvästi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)