EU:n ja Venäjän väliset kauppapoliittiset suhteet ovat olleet Venäjän vuonna 2014 toteuttaman Krimin laittoman haltuunoton jälkeen halvaantuneessa tilassa. Nyt Ranskassa ja Saksassa herätellään henkiin presidentti Vladimir Putinin alun perin esittämää ideaa Lissabonista Vladivostokiin ulottuvasta eurooppalaisesta vapaakauppa-alueesta.
Presidentti Emmanuel Macron nosti ajatuksen esiin isännöidessään Putinia syksyllä 2019 Ranskassa, ja pyrkimys yhteisen talousalueen muodostamiseen sisältyy myös Saksan liittokansleri Angela Merkelin johtaman koalitiohallituksen ohjelmaan.
– Lissabon-Vladivostok-visio palaa takaisin poliittisista syistä, Saksan ulko- ja turvallisuuspoliittisen instituutin vanhempi tutkija Janis Kluge ja College of Europen Michael Richter sanovat verkkolehti Riddlessä.
– Varsinkin Saksassa jotkut näkevät sen Putinin kädenojennuksena, jonka länsi kohtalokkaasti sivuutti. He toivovat, että tämän virheen korjaaminen voisi palauttaa aiemman status quon. Toiset ajattelevat Venäjän kanssa käytävien kauppakeskustelujen voivan johtaa myönteisiin heijastusvaikutuksiin turvallisuuskysymyksissä. Se voisi kenties liennyttää jännitteitä ja estää Venäjää liukumasta liian lähelle Kiinaa, he toteavat.
Vaikka venäläisdiplomaatit puhuvat EU-kollegojensa kanssa mielellään Lissabon-Vladivostok-talousalueesta, hankkeen toteuttaminen ei Klugen ja Richterin mukaan todellisuudessa kiinnostane Kremliä.
Venäjän teollisuuskeskukset näivettyisivät
Jos EU ja Venäjä-vetoinen Euraasian talousunioni solmisivat vapaakauppasopimuksen, suurin hyötyjä olisi Venäjän öljyteollisuus, Kluge ja Richter kertovat aiheesta julkaistuun analyysiin viitaten. EU ei ole asettanut tulleja venäläiselle öljylle ja kaasulle, mutta läntisten laitteiden ja osaamisen nykyistä vapaampi saatavuus lisäisi sektorin tuottavuutta. Myös Venäjän metalliteollisuuden asema vahvistuisi vapaakaupan myötä.
Venäjän valmistavalle teollisuudelle vapaakauppa olisi kuitenkin raju isku, ja kilpailu johtaisi mittaviin työpaikkojen menetyksiin. Lukuisat venäläiskaupungit ovat rakentuneet käytännössä yhden teollisuudenalan varaan, joten tuotantolaitosten sulkemisen seuraukset olisivat niiden kannalta dramaattisia. Myös Venäjän maatalous kuuluisi mitä ilmeisimmin häviäjien joukkoon.
Samaan aikaan, kun vapaakauppajärjestely köyhdyttäisi tiettyjä Venäjän alueita entisestään, toiset vaurastuisivat. Maan alueellinen eriarvoistumiskehitys kiihtyisikin Klugen ja Richterin mukaan suorastaan räjähdysmäisesti.
Kreml ottaisi valtavan riskin
EU-pääkaupungeissa on Klugen ja Richterin mielestä olennaista ymmärtää, että vaikka Venäjä väittää tavoittelevansa vapaakauppaa, sen toteutuminen merkitsisi suunnatonta poliittista ja sosioekonomista haastetta Kremlille.
– Valmistavan teollisuuden ja maatalouden työntekijöiden tulojen aleneminen kasvattaisi entisestään tyytymättömyyttä maan poliittista johtoa kohtaan. Tietyt eturyhmät sabotoisivat kaikkia yrityksiä edetä kohti vapaakauppaa ja vaatisivat hyvityksiä. Pyrkimys taloudelliseen integraatioon EU:n kanssa tarkoittaisi Kremlin kannalta poliittisen epävakauden riskiä, Kluge ja Richter sanovat.
– Kun Ranska ja Saksa takertuvat Lissabon-Vladivostok-visioon, on uhassa, että ne ymmärtävät Moskovan aikeet väärin. Venäjä saattaa olla halukas elättelemään ajatusta, sillä se tietää vapaakauppapuheiden johtavan pakotteiden kyseenalaistamiseen. Jo aiheesta käytävä keskustelu sinänsä saattaa kylvää eripuraa Eurooppaan, vaikka Moskova puolestaan torjuu kaiken todellisen vapauttamisen, he toteavat.
Vapaakauppa-aloite ei voi tosiasiassa johtaa sen enempää EU:n ja Venäjän taloudelliseen yhdentymiseen kuin lähentymiseen millään muillakaan osa-alueilla, Kluge ja Richter kiteyttävät.
