Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi päivittelee twitterissä Suomen työttömyysastetta ja uudistusvastaisuutta.
Euroalueen työttömyys oli helmikuussa 8,5 prosenttia ja koko EU-alueen 7,1 prosenttia. Luvut ovat alimmillaan sitten loppuvuoden 2008.
Suomen työttömyysaste on 8,4 prosenttia. Juho Romakkaniemi huomauttaa, että Suomen kilpailijamaissa Ruotsissa luku on 6,2 prosenttia, Tanskassa 4,9 prosenttia ja Saksassa 3,5 prosenttia.
Hänen mukaansa näissä maissa joko työmarkkinat, sosiaaliturva tai molemmat on ”modernisoitu tälle vuosituhannelle”.
– Suomessa vastaavista uudistuksista puhuminen johtaa oitis syytöksiin ”työntekijöiden kyykyttämisestä”, Romakkaniemi toteaa.
Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen on jakanut Romakkaniemen tviitin. Hän pitää tilannetta valitettavana.
– EU:ssa on enää 6 maata, joissa on meitä korkeampi työttömyys, kaikki Välimeren maita, hän toteaa.
Suomen työttömyysaste 8,4 %
Työmarkkinansa ja/tai sosiaaliturvansa jo tälle vuosituhannelle modernisoineissa kilpailijoissamme:
Ruotsissa 6,2 %
Tanskassa 4,9 %
Saksassa 3,5 %Suomessa vastaavista uudistuksista puhuminen johtaa oitis syytöksiin ”työntekijöiden kyykyttämisestä”. https://t.co/tWkJjzl00p
— Juho Romakkaniemi (@Romakka) April 6, 2018
Kyllä, valitettavasti. EU:ssa on enää 6 maata, joissa on meitä korkeampi työttömyys, kaikki Välimeren maita. https://t.co/ENszGpp2fa
— juhana vartiainen (@filsdeproust) April 6, 2018





