Kasvien jääkauden jälkeinen leviämishistoria tarkentuu

Väitöstutkimuksessa kasvien levittäytymistä pohjoiseen Eurooppaan viime jääkauden jälkeen on valotettu koko perimän kattaneella aineistolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tiina Mattila havaitsi tutkimuksessaan, että erityisesti päivän pituutta mittaavilla geeneillä on ollut merkittävä rooli kasvien mukautuessa uusiin ympäristöihin. Tutkimuskohteena oli idänpitkäpalko (Arabidopsis lyrata), joka on erinomainen mallilaji pohjoisiin oloihin sopeutumisen selvittämiseen.

Luonnonvalinnan ohjaaman sopeutumisen lisäksi Mattila sai viitteitä kunkin populaation historiasta ja tapahtumista, jotka ovat paikallisesti muokanneet perimän koostumusta sukupolvesta toiseen. Tutkimus on ensimmäisiä jääkauden jälkeisen kasvillisuuden leviämishistorian tutkimuksia, jossa paikallispopulaatioita on vertailtu koko perimän tasolla.

Kun mannerjää oli pohjoisessa laajimmillaan, eliöt selviytyivät eteläisemmän Euroopan lämpimissä taskuissa eli refugioissa. Mattila havaitsi, että idänpitkäpalon Skandinaviaan asettuneet populaatiot ovat aineiston perusteella peräisin läntisestä refugiosta ja keskieurooppalaiset populaatiot toisesta, luultavasti mantereen keskiosissa sijainneesta refugiosta.

Jään vetäytyessä kasvillisuus alkoi levitä kohti pohjoista. Paljastuvan maan perässä edetessään lähtijät jakautuivat uusiksi erillisiksi joukkioiksi ja sopeutuivat kohtaamiinsa paikallisiin olosuhteisiin.

– Tästä merkkinä luonnonvalinnan havaittiin kohdistuneen useisiin perimän osiin ja erityisesti geeneihin, jotka säätelevät kukkimisaikaa ja siten onnistunutta lisääntymistä, Mattilan väitöstiedotteessa todetaan.

Tämän ohella idänpitkäpalkopopulaatioiden sisäiset tapahtumat ja sattuma olivat muovanneet perimästä omaleimaisen kokonaisuuden kullakin maantieteellisesti eristäytyneellä kasvupaikalla.

Paikallisten olosuhteiden ja jokaisen kasvilajin erityispiirteiden merkityksestä kertoo myös se, että vertailevassa tutkimuksessa evoluution jättämät jäljet olivat idänpitkäpalolla ja toisella samaan heimoon kuuluvalla kasvilajilla toisistaan poikkeavat.

FM Tiina Mattilan väitöskirja Post-glacial colonization, demographic history, and selection in Arabidopsis lyrata. Genome-wide and candidate gene based approach tarkastetaan Oulun yliopistossa perjantaina 10. marraskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)