Keskustan kansanedustaja Hannu Hoskonen puhui eduskunnassa tiistaina raideliikenteestä tehdyn välikysymyksen keskustelussa. Hän totesi, että VR:n käyttämän rataverkon käyttö vaatisi asenteen, että annettaisiin aidosti mahdollisuuksia muuhunkin kuin pääkaupunkiseudun nopeaan lähiliikenteeseen.
Hoskonen kertoi esimerkin vuodelta 2010 Outokummun Sysmäjärven asemalta. Hänen mukaansa VR Cargo ilmoitti tuolloin, että asema muutetaan puunlastauslaituriksi normaalin asemapaikan sijasta. Muutos ei olisi mahdollistanut enää kappaletavaran käsittelyä asemalla.
Hannu Hoskosen mukaan tämä olisi merkinnyt vaikeuksia paikallisen Piippo Oyj:n tehtaalle. Vuonna 1942 perustettu Piippo valmistaa sitomiseen, nostamiseen, hinaamiseen ja kiinnittämiseen sopivia tuotteita, työllistää 90 henkilöä, toimii globaalisti ja vie noin 70 prosenttia tuotannostaan yli 30 eri maahan. Yhtiö on investoinut Outokummun tehtaaseen viimeksi laajennuksella 2014.
Hoskonen kuvaili Piipon ”hienoja systeemejä” ja keksintöjä. Tämän jälkeen hän totesi eduskunnan pöytäkirjan mukaan näin:
– VR Cargo päätti, että lakkautetaan tämä liikenne, kun raaka-aine tulee Kazakstanista granulaattina säkeissä ja sitten se jalostetaan kyseisellä tehtaalla ja lyödään valmis tuote takaisin junavaunuun ja se lähtee takaisin Niiralaan, josta se menee rajan yli ja sieltä kohti markkinoita. Tällä VR:n päätöksellä olisi tämä asema lakkautettu ja iso tehdas olisi joutunut pulaan, käytännössä ylivoimaisiin vaikeuksiin, Hannu Hoskonen sanoi puheessaan.
Kansanedustajan mukaan ”nähtävästi VR:n kyseisillä henkilöillä oli tarkoituksena lakkauttaa se tehdas ja saada se siirtymään jonnekin muualle Outokummusta”.
– Tämä on esimerkki, minkä takia meidän pitää kehittää liikenneverkkoa ja rataverkkoa tässä maassa: ei voi olla niin, että sitä käytetään aluepoliittisena lyömävälineenä.
Hoskonen totesi seuranneensa tapausta 2010 ”suurella jännityksellä ja lähes järkyttyneenä”.
– Että voidaanko tällä keinoin valtionyhtiössä toimia – yksi pieni tehdas, paikkakunnalle äärimmäisen tärkeä, lähes sata työpaikkaa, voiko valtionyhtiö toimia näin?
Kansanedustaja jatkoi, että ”ei voi olla niin, että joku VR:n johto määräisi, missä päin saa puuta kuljettaa tai missä saa kappaletavaraa kuljettaa”.
– Kyllä lähtökohdan pitää olla, että teollisuutta palvellaan – eikä niin, että kun esimerkiksi Kiteellä olevalla terästehtaalla pistoraide menee paikalliselle terästuotantolaitokselle, joka tuottaa muun muassa metsäteollisuuden puunkäsittelylaitteita eri muodoissaan ja toimittaa niitä ympäri maailmaa, niin siitä pistoraiteesta on ollut valtava riita, että voidaanko nyt vaunu pari työntää siitä ratapihalta sinne kyseisen tehtaan pihaan vai eikö saa.
”Karmeaa totta”
– Valtavaa kissanhännän vääntöä jonninjoutavasta asiasta. Pitäisihän nyt olla itsestäänselvyys, että kun on Venäjälle lähtevä tavara, se voidaan suoraan pakata VR:n kyytiin ja viedä siitä rajan yli Venäjälle ja siitä perille halvimmalla ja ympäristön kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Siellä pitää kiistellä siitä, että tehdäänkö sellainen, kun VR:n joku herra on päättänyt, että ei saa siirtää vaunuja siitä yli, Hannu Hoskonen sanoi.
Hoskonen totesi istuntosalissa reagoineelle Sdp:n kansanedustaja Katja Taimelalle väliin:
– Tämä vain on näin, edustaja Taimela, vaikka te puhaltelette siellä. Tämä on karmeaa totta. Olen samaa mieltä teidän kanssanne, olin itse järkyttynyt. Tämä on aivan järkyttävää politiikkaa, jos tällä keinoin menetellään jatkossakin, Hoskonen replikoi.
– Kyllähän yhtiön pitää… Se on tapahtunut jo vuosia sitten, 2010 tapahtui tämä ensimmäinen.
– Meidän kaikkien suomalaisten, meidänkin on muutettava asennetta, että palvelu yhtiöille toimii, kuljetuksia tarjotaan ja niitä tehdään mahdollisimman hyvin Suomen luonnon kannalta, talouden kannalta ja yrityksen kannalta. Tämän takia pitää saada tähän systeemiin vähän eloisuutta lisää. Sellainen menettely, että yhtäkkiä lakkautetaan rautatieasema, jotta siltä ei voida kuljettaa ja yhtiö joutuu pulaan, eihän se ole normaalia, hän totesi.





