RKP:n kansanedustaja Henrik Wickström muistuttaa, että rahoituksen saaminen on ratkaisevan tärkeää kotimaisten yritysten kasvun kannalta.
Perjantaina vietetään yrittäjän päivää eri puolilla maata. Henrik Wickström kehottaa luomaan paremmat edellytykset yritysten kasvulle erityisesti rahoituksen saatavuuden osalta.
– Suomi tarvitsee kasvua, ja yrityksillä on siinä keskeinen rooli. Liian monet pienyritykset kohtaavat esteitä hakiessaan rahoitusta kasvusuunnitelmiensa toteuttamiseen, kansanedustaja toteaa tiedotteessa.
– Pankkien on syytä osoittaa enemmän ymmärrystä yritysten todellisuutta kohtaan, eikä rahoitusehtojen tulisi olla tarpeettoman tiukkoja.
Wickströmin mukaan rahoitusehdot ovat Suomessa usein tiukemmat kuin monissa muissa EU-maissa, mikä koettelee erityisesti pieniä yrityksiä. Suomen Yrittäjien kesäkuussa 2025 tekemän kyselyn mukaan 43 prosenttia jäsenyrityksistä kokee, että rahoituksen saaminen kasvun tueksi on vaikeaa.
Suurin haaste kohdistuu kaikkein pienimpiin eli 1–4 hengen yrityksiin.
– Pienimmissäkin yrityksissä on valtavasti potentiaalia. On huolestuttavaa, jos hyvät kasvusuunnitelmat jäävät toteuttamatta rahoituksen puutteen vuoksi. Odotan, että hallitus seuraa tilannetta tarkasti ja ryhtyy lisätoimiin, ellei tilanne ala parantua, Henrik Wickström sanoo.





