Kansanedustajat Pia Kauma (kok.), Lauri Lyly (sd.) ja Petri Honkonen (kesk.) olivat keskustelemassa Ylen Aamussa kiristyneestä työmarkkinatilanteesta.
– Olen huolestunut tilanteesta. Näyttää siltä, että lakoilla on vaikutus kymmenien tuhansien suomalaisten ihmisten elämään. Mietin myöskin sitä, että kun eletään sotatilanteessa Euroopassa, niin suomalaisen yhteiskunnan järkkyminen tällaisella tavalla arkisissa toiminnassa varmasti hyödyttää meidän itänaapuriamme. He osaavat ottaa hyödyn irti tilanteesta, että meillä on näin epävarmat olosuhteet, Kauma sanoi.
Lauri Lylyn mukaan hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen on aika aloittaa neuvottelut.
– Muulla tavalla tämä ei ratkea. Neuvottelupöytään pitää mennä, SAK:n entinen puheenjohtaja sanoi.
Kauma vastasi Lylylle, että SAK on kieltäytynyt neuvotteluista. Hän myös vetosi ay-liikkeeseen.
– Ny tei ole aika lakkoilla. Olemme hallituspuolueista esittäneet neuvottelumahdollisuutta esimerkiksi vientivetoisesta palkkamallista, mutta se ei ole SAK:lle kelvannut, kokoomusedustaja sanoi.
– Eihän voi olla tietenkään myös niin, että kun on pidetty eduskuntavaalit viime vuonna ja meillä on demokraattisesti valittu eduskunta ja hallitus, niin ay-liikkeellä olisi veto-oikeus kaikkiin niihin uudistuksiin, mitä työmarkkinoilla ollaan tekemässä. Totta kai pitää neuvotella asioista, mutta niin ei voi ajatella, että meillä olisi jokin ulkoparlamentaarinen voima, joka viime kädessä käyttää veto-oikeutta hallituksen esittäessä jotain, joka ei heidän mielestään ole hyvä, Kauma jatkoi.
Petri Honkosen mukaan Suomi on ajautunut historialliseen lakkokaaokseen. Hänen mukaansa uudistuksia työmarkkinoilla tarvitaan, mutta polku niiden toteuttamiseen pitäisi suunnitella nykyistä tarkemmin. Hän kehui esimerkkinä Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kilpailukykysopimusta.
– Nyt näyttää vähän siltä, että hallitus ei ole valmistautunut tähän tilanteeseen ja siihen, miten pahaksi tämä on eskaloitumassa ja etenemässä. Nyt pitäisi sovinto tavalla tai toisella löytää ennen kuin vaikutukset suomalaisille yrityksille koituvat liian koviksi, Honkonen sanoi.
Pia Kauman mielestä hallituksen ajamat uudistukset eivät ole edes lopulta kovin radikaaleja.
– Ei olla tekemässä vallankumousta ammattiyhdistysliikettä vastaan. Nämä muutokset, joista nyt puhutaan työlainsäädännössä, ovat olleet keskustelussa vuosikausien ajan. Emme ole tekemässä mitään hirvittävän radikaaleja uudistuksia.





