Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen ei usko, että ehdokkaiden suuri määrä tulevassa tasavallan presidentin vaalissa johtaisi tilanteeseen, jossa samankaltaiselta taustalta pääsisi pienehköllä ääniosuudella kaksi ehdokasta toiselle kierrokselle.
– Sellaista ei tule tapahtumaan. Vastakkain tulevat olemaan toinen joka edustaa vihervasemmistoa ja toinen, joka edustaa keskusta-oikeistoa, tavalla tai toisella, Timo Heinonen ennustaa.
Timo Heinosen mukaan nyt ollaan hieman erilaisessa tilanteessa kuin aiemmissa vaaleissa. Hän kiinnittää huomiota gallupeihin, joissa suurimman osuuden on saanut ”en osaa sanoa” tai ”ei kukaan heistä”. Heidän jälkeensä ykkösenä on tullut ”ehkä vähän perinteisemmän tien kulkija” eli Olli Rehn.
– En ole ollenkaan varma, eikö nyt voitaisi mennä vähemmän perinteistä polkua. Voisiko meilläkin tapahtua jotain kuten Ranskassa ja muualla, joissa on tullut nuorempiakin esiinmarssijoita?
Tällöin Heinonen pohtii kehitystietä, jossa Sanna Marin tulisi SDP:n presidenttiehdokkaaksi ”menneisyyden painolastia kantavien” nimien jäädessä suosioltaan vähemmälle. Tämä voisi Heinosen mielestä saada aikaan kehityssuunnan, jossa kilpailuun tulisivatkin 2020-luvun poliitikot.
Kokoomusedustajan mukaan heitä olisivat esimerkiksi Maria Ohisalo vihreissä ja Li Andersson vasemmistoliitossa, joiden olisi helppo toisella kierroksella asettua Marinin taakse.
– Silloin voisi ajatella, että keskustan ehdokas kuitenkin olisi Antti Kaikkonen ja kokoomuksella katseet kääntyisivät ensin esimerkiksi Elina Valtoseen tai Antti Häkkäseen, Heinonen pohtii.
Toinen mahdollinen polku Heinosen mielestä syntyisi ulko- ja turvallisuuspolitiikan nykyisestä näkyvästä roolista. Se saattaisi luoda ”polkua” asiassa syvälle oleville ihmisille.
– Näyttää että Mika Aaltola on jollain tavalla liikkeellä. Hänestä tulee myös jonkin verran yhteydenottoja ja osa on jo yli puoluerajojen jonkinlaisessa Mika Aaltola -fan clubissa, Heinonen toteaa.
– Medioissa on ollut esillä myös korkeaa arvostusta nauttivan Mikko Hautalan nimi. Jonkun mukaan hän ei ole tarpeeksi tunnettu, mutta nopeasti nousi Mika Aaltolan nimikin ja aikanaan myös Martti Ahtisaari.
Timo Heinosen mukaan nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on laittanut presidenttiyden kriteerit kohdalleen. Ehdokkaiksi pitää Heinosen mielestä saada henkilöitä, jotka nauttivat poikkeuksellisen laajaa kannatusta ja eri puolilla korkeaa arvostusta.
– Ulko- ja turvallisuuspolitiikka tulee näkymään tavalla tai toisella aiempaa vahvemmin presidenttikeskustelussa. Toivon että siinä päästään askelta pidemmälle aiemmasta Nato-pampulla huitomisesta.





