Verkkouutiset

Vanhaa sekametsää Tuusulassa 26. syyskuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kansanedustaja luontoasetuksesta: Meidät yritetään ennallistaa kuoliaaksi

Marko Kilpi arvostelee Brysselin päättäjiä tiedon puutteesta.

Kokoomuksen kansanedustaja Marko Kilpi moittii EU-komission asetusesitystä luonnon ennallistamisesta. Suomen tulisi parantaa luonnon tilaa arviolta 1,2 miljoonalla hehtaarilla vuoteen 2030 mennessä.

– Vetää välillä vakavaksi. Meidät yritetään ennallistaa kuoliaaksi, jotta muualla voidaan jatkaa fossiilisten polttelua. Brysselissä tietävät, kuinka meidän pitää metsiemme kanssa toimia.

– Eivät tiedä. Me tiedämme. Eihän ne ymmärrä edes sitä, että Suomi on EU:ssa maista metsäisin. Ne ei ymmärrä, että kasvava metsä on hiilinielu, vanha ei ole, Kilpi toteaa Facebookissa.

Kansanedustajan mukaan Brysselin päättäjät eivät ymmärrä, että “talousmetsässä voidaan edistää mainiosti luonnon monimuotoisuutta”.

– Eikä ne edes tiedä, että millä perusteella ennallistaminen lasketaan. Luvut on hatusta revitty ja hihasta ravistettu. Ja sillä perusteella meille olisi tarjolla kallein paikka tässä kyydissä, Kilpi kirjoittaa.

Komission arvion mukaan asetus maksaisi Suomelle 931 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä on jäsenmaiden suurin kustannus suhteessa talouden kokoon.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)