Kansanedustaja Karoliina Partanen (kok) kertoo sosiaalisessa mediassa jättäneensä viime perjantaina yhdessä 15 kollegan kanssa kirjallisen kysymyksen poliisin toiminnasta lähisuhdeväkivaltatapausten esitutkinnassa.
Kirjallinen kysymys liittyy siihen, että Partanen sai pari viikkoa sitten lukea apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen selvityksestä, jossa kävi ilmi, että poliisi on jättänyt lainvastaisesti tutkimatta lähisuhteessa tapahtuneita pahoinpitelyjä.
— Jo vuodesta 2011 saakka lainsäädäntö on ollut tässä selkeä: lähisuhteessa tapahtunut lieväkään pahoinpitely ei ole asianomistajarikos. Eli esitutkinta tulee aina aloittaa, vaikka asianomistajalla ei olisikaan vaatimuksia asiassa, Partanen kirjoittaa.
Apulaisoikeuskansleri otti oma-aloitteisesti tutkittavakseen 65 esitutkintaa, jotka oli poliisiasiain tietojärjestelmässä luokiteltu lähisuhdeväkivallaksi ja tietojärjestelmän kirjausten perusteella päätetty asianomistajan rangaistusvaatimuksen puuttumisen vuoksi.
— Lähisuhteessa tapahtunut lieväkin pahoinpitely on virallisen syytteen alainen rikos eikä esitutkintaa voi jättää toimittamatta sillä perusteella, että uhri ei vaadi epäillylle rangaistusta tai peruuttaa vaatimuksensa. 43 tapauksessa tutkinnanjohtaja oli lainvastaisesti päättänyt lähisuhdeväkivaltaan liittyvän asian tutkinnan, koska uhri ei vaatinut tekijälle rangaistusta, Partanen kirjoittaa.





