Terroristijärjestö ISIS:iä epäillään Mosulin perjantaisesta iskusta, joka tehtiin kemiallisella aseella, ja jossa loukkaantui 12 ihmistä. Loukkaantuneiden joukossa on myös lapsia. Asiasta kertoo Washington Post.
BBC:n haastatteleman Kansainvälisen punaisen ristin lääkärin mukaan loukkaantuneiden oireiden syy ei vielä ole selvillä, mutta niiden uskotaan johtuvan kemiallisista aseista.
Punaisen ristin Lähi-idän johtajan Robert Mardinin mukaan loukkaantuneet ovat muun muassa saaneet rakkoja, oksennelleet ja yskineet paljon.
ISIS:n iskun uhreja hoidetaan kurdien hallitsemassa Irbilin kaupungissa. He ovat kuvailleet, että isku tehtiin kolmella raketilla, jotka levittivät kaasua alueelle, jossa uhrit olivat.
– Kaasu sihahti ja sitten olimme tukehtua, sanoi WP:n haastattelema Zeina Fawzi, joka istui kotonaan, kun kaasuraketti räjähti hänen talonsa ulkopuolella.





