Fortumin pääkonttori Espoossa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Jyri Häkämies Fortumista Ylellä: Tämä oli Kremlin vastaisku

Tietojen mukaan aseelliset joukot osallistuivat suomalaisyhtiön omistusten haltuunottoon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän päätös kansallistaa suomalaisen Fortumin omaisuus oli ”vastaisku lännelle”, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja, ex-ministeri Jyri Häkämies. Hän kommentoi asiaa Ylelle ennen vierailuaan lauantain Ykkösaamussa.

– Ilmiselvästi kysymyksessä on Venäjän vastaisku lännen määräämille Venäjän varojen jäädytyksille ja sanktioille, kun Venäjä julmasti hyökkäsi Ukrainaan, Häkämies arvioi.

Puolustusministerinä vuosina 2007-2011 toiminut ja Venäjästä Suomen turvallisuuspoliittisena haasteena puhunut Häkämies ei näe Venäjän aggressiivisen käytöksen muuttuvan.

– Muutosta tähän toimintaan ei näy ja siihen on vaikea vaikuttaa, jos tilanne ei muutu.

Venäjä otti aikaisemmin tällä viikolla haltuunsa Fortumin Venäjä-yksikön. Helsingin Sanomien tietojen mukaan keskiviikkoiseen operaatioon osallistui jopa bussilasteittain naamioituneita ja aseistautuneita joukkoja. Kansallistettu yhtiö sai uuden toimitusjohtajan heti keskiviikkona, eikä Fortumin suomalaisella johdolla edes ole uuden johtajan yhteystietoja.

Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti Fortumin kansallistamiseen johtaneen asetuksen tiistai-iltana.

HS:n uutista aseellisten joukkojen osallistumisesta Fortumin omistusten haltuunottoon on kommentoinut myös Viron ex-presidentti, Venäjän kehityksestä pitkään varoittanut Toomas Hendrik Ilves.

– Siinä vasta vihamielinen yritysvaltaus. Venäläiset joukot ottavat haltuunsa Suomen suurimman energiayhtiön toiminnot Venäjällä.

– Ja kun me virolaiset varoitimme Venäjän olevan gansterivaltio, meidän sanottiin olevan psykologisesti vammautuneita, Ilves kirjoittaa.

Ex-presidentti Ilves on useaan otteeseen arvostellut suomalaisia päättäjiä Viron taannoisten Venäjä-varoitusten vähättelystä.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)